| Pertti Pakkanen Järvenpää, Finland |
Sivu päivitetty-- 8.6.2004 --Page updated |
| Huhtikuu oli koko maassa 1-3 °C normaalia lämpimämpi ja poikkeuksellisen vähäsateinen. Sademäärät olivat vain noin 1/3 normaaliin verrattuna. Vähimmillään jossakin satoi vain yksi millimetri. Kuukauden lämpimin paikka oli Lammi, missä 20. huhtikuuta mitattiin 19,5 °C. Samaan aikaan osui myös kuukauden ainoa vaellustilanne. Kevät oli kuukauden lopussa 1,5 - 2 viikkoa etuajassa.   Toukokuu oli kaksijakoinen. Vapun jälkeen oli viikon lämpöjakso, jolloin helleraja ylitettiin monena päivänä. Myös Lapissa päästiin tällöin yli 20 °C lukemiin. Tämän jälkeen sää kylmeni nopeasti ja alkoi harvinaisen kylmä jakso ankarine hallaöineen. Koko loppukuu oli melko koleaa. Kuukauden keskilämpötila jäi suunnilleen normaaliksi. Toukokuun sademäärät olivat keskimääräistä runsaammat sateisen loppukuun ansiosta. |
|
17.4 Suomen itäpuolella on korkeapaine ja meille kiertyy etelästä-kaakosta lämmintä ilmaa. Vaellustilanne 18.4 Edellisen päivän kaltainen tilanne. 19.4 Korkeapaineen keskus siirtyy idemmäksi. Meille virtaa edelleen kaakosta lämmintä ilmaa.        Vaellustilanne        Näin aikaisin keväällä tapahtuvissa hyvissäkin vaellustilanteissa meille saapuu melko yksittäin vaeltajia.        Syynä tähän on varmasti kylmä meri ja jossakin määrin myös aikaisen kevään pienet pyydysmäärät. | ||||||
|
Nymphalis sp. (polychloros/xanthomelas), Ano. munda (Suomen Perhostutkijain Seuran havaintosivut) Isot nokkosperhoset pystyvät kyllä talvehtimaan myös Suomessa, mitä todistaa viime kevään 'majakkalöytö' Suomenlahden ulkosaaresta meren ollessa vielä jäässä. Etelärannikon Bis. stratarius havainnot osuvat osittain yksiin vaellustilanteen kanssa, mutta ainakin Länsi-Uudellamaalla näyttäisi olevan jo pysyviä kantoja. | ||||||
| Bis. stratarius | 1 m | U: | Porvoo | 667:42 | 26.04.-01.05.2004 | J.Lehto & P.Pakkanen leg. |
05.05.2004![]() |
3.5 Venäjälle vahvistuu korkeapaine, tuulet kääntyneet etelään - kaakkoon. 4.5 Kaakosta lähestymässä lämmintä ilmaa. 5.5 Lämmin ilma saavuttanut Etelä-Suomen, hätyytellään hellerajaa.       Hyvä vaellustilanne 6.5 Korkeapaine vahvistuu pohjoisosiltaan ja yltää myös Pohjois-Suomeen.       Etelä-Suomessa tuuli kääntyy idän ja kaakon välille. Hyvä vaellustilanne       Etelä-Suomessa hellettä, Pohjois-Suomessa n. 20 °C. 7.5 Korkeapaine vahvistuu Suomen päälle. Etelä-Suomessa vielä navakkaa       itätuulta. Etelä-Suomessa hellettä, Pohjois-Suomessa n. 20 °C.       Hyvä vaellustilanne 8.5 Korkeapaineen selänne Suomen päällä. Etelä-rannikolla heikkenevää       itätuulta. Etelä-Suomessa hellettä, Pohjois-Suomessa yli 20 °C.       Vaellustilanne 9.5 Korkeapaine siirtyy länteenpäin. Suomen eteläpuolitse itään liikkuu       matalapaine. Lappiin virtaa jo arktista ilmaa Jäämereltä. | |||||
|
Pie. brassicae, Pie. rapae, Col. hyale, Nym. polychloros, Nym. xanthomelas, Lit. ornitopus, Ort. miniosa, Ano. munda (Suomen Perhostutkijain Seuran havaintosivut) Lac. thalassina, Lac. suasa: seuraavat yksilöt tulivat vasta kuukauden päästä. | ||||||
| Plu. xylostella | n.120 | U: | Inkoo | 665:33 | 06.05.-14.05.2004 | T.Salin, J.Kaitila & P.Vinni leg. |
| Eth. bipunctella | 1 | U: | Inkoo | 665:33 | 06.05.-14.05.2004 | T.Salin, J.Kaitila & P.Vinni leg. |
| Aut. gamma | 1 f | U: | Inkoo | 665:33 | 06.05.-14.05.2004 | T.Salin, J.Kaitila & P.Vinni leg. |
| Lac. thalassina | 1 m | U: | Porvoo | 667:42 | 06.05.-12.05.2004 | J.Lehto & P.Pakkanen leg. |
| Lac. suasa | 1 m 1 f | U: | Porvoo | 667:42 | 06.05.-12.05.2004 | J.Lehto & P.Pakkanen leg. |
| Ort. cerasi | 2 m | U: | Porvoo | 667:42 | 06.05.-12.05.2004 | J.Lehto & P.Pakkanen leg. |
| Ano. munda | 1 m | U: | Inkoo | 665:33 | 06.05.-14.05.2004 | T.Salin, J.Kaitila & P.Vinni leg. |
| 5 m | U: | Porvoo | 667:42 | 06.05.-12.05.2004 | J.Lehto & P.Pakkanen leg. | |
<---Kesäkuu ______ June --->
<---takaisin edelliselle tasolle ______ back to previous level --->