
[Kotisivu,Homepage]
[Uutisia, News] [Sarjapelit,Serial matches] [Pelaajat,Players]
[Palaute,Feedback] [Linkit, Links] [Vieraskirja/Guest book] ![]()
Visitor counter
VJS ei kyennyt murtamaan JJK:n vahvaa puolustusta Jyväskylässä 2.10. , vaan kärsi
1-0 tappion. Tappiosta huolimatta VJS:n kuusi voittoa SM-sarjassa riittivät
pronssimitaleihin. Pääsy mitaleille ylitti vasta tänä syksynä SM-sarjaan nousseen
joukkueen odotukset.Suomen mestaruuden B-junioreissa vei Lahden Kuusysi, ja toiseksi
sijoittui OLS Oulusta.
Jyväskylän otteluun VJS joutui lähtemään ilman eräitä avainpelaajiaan, ja itse
ottelussa harvenivat rivit vielä lisää, kun puolustuksen Wiljam Halli loukkaantui
ensimmäisen jakson puolivälissä. JJK oli ensimmäisellä jaksolla painostavampi, mutta
kumpikaan joukkue ei kyennyt maalintekoon. VJS:n Kari Eerolan maalipaikka hupeni
harmittavasti ohilaukaukseen.
Toisella jaksolla VJS:n peli kulki ensi jaksoa paremmin. Paras maalintekotilanne syntyi,
kun Niklas Grahn pääsi läpi oikealta. JJK:n maalivahti onnistui kuitenkin torjumaan
hänen laukaisunsa.
JJK, joka päästi vähiten maaleja SM-sarjassa, puolusti tälläkin kertaa vahvasti.
Maalin teossa kotijoukkue oli VJS:ää onnekkaampi. JJK:n kärkipelaajan läpiajo jakson
puolivälissä johti ottelun ensimmäisen ja ainoan maalin syntymiseen. VJS yritti
tasoitusta kaikin keinoin.
Aivan ottelun lopussa siihen oli mahdollisuus, kun JJK:n maalille syntyi kova hässäkkä
kulmatilanteen seurauksena. Maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu, joten kirvelevä
tappio vieraissa oli tosiasia.
Lohtua toivat kuitenkin tiedot muista viimeisen kierroksen otteluista. Ne olivat sujuneet
siten, että VJS sijoittui lopullisessa SM-sarjan kunniataulukossa kolmanneksi Kuusysin ja
OLS:n jälkeen. /
VJS was not able to break the strong defence of the home team JJK in Jyvaskyla 2nd Oct.
The match was won by JJK 1-0. Nevertheless VJS took the bronze in the Finnish Championship
league of juniors 16-17, which was better than ever expected. Two years ago VJS still
played in the 2. division.
The Finnish Champion in 1999 is Kuusysi from Lahti, and the second was OLS from Oulu.
In Jyvaskyla VJS had to play without some key players, who were out due to too many yellow
cards. In the first period the home team JJK was more aggressive, and gave VJS very few
chances to try scoring. Kari Eerola had the best chance, but no luck in his shot.
In the second period VJS made many good attempts, and played better than in the first
period. Niklas Grahn of VJS, who managed to get through, scored dangerously, but the
goalkeeper of JJK was able to stop the ball. Then there was a break-through of JJK,
and they managed to score. The match was 1-0 in favour of the home team.
VJS tried hard up to the end, but without a result. So the match was a frustrating
defeat for VJS.
The feelings of the players changed, as they heard the results of the other matches of the
last round. They were such that VJS had got the bronze medals in the Finnish Championship
league. This was a big comfort for the team. The third best team in Finland in 1999 after
rising up from only the 2. division in 1997 - a kind of Cinderella story for these
juniors!
VJS:n osakkeet nousivat jälleen B-junioreiden SM-mitalipörssissä, kun joukkue löi
HJK:n 3-1 Myyrmäessä lauantaina 25.9. pelatussa ottelussa. Menestyksekäs viimeinen
kotiottelu takasi VJS:n sijoittumisen ennen viimeisiä otteluita toiseksi sarjataulukossa.
Viimeisen pelinsä VJS pelaa JJK:ta vastaan lauantaina 2.10. Jyväskylässä.
VJS oli latautunut otteluun HJK:ta vastaan hyvin, mikä näkyi otteista alusta alkaen. HJK
oli ensimmäiset 20 minuuttia suorastaan hätää kärsimässä, eikä vierailija saanut
hyökkäyksiään kulkemaan lainkaan. VJS:n hyökkäykset purivat sen sijaan hyvin, ja
palloa keskitettiin upeasti HJK:n maalille, hyviin maalintekopaikkoihin.
Ei sitten tarvittukaan muuta kuin pari HJK:n puolustajien epäonnistumista, niin VJS
siirtyi nopeaan tahtiin 2-0 johtoon. Ensin Pasi Hyyhö latasi pallon verkkoon
lähietäisyydeltä ja vähän myöhemmin Tommi Peltonen oli samalla asialla. HJK, joka
pelasi juonettomasti, vain yksilötaitoja väläytellen, ei selvinnyt hämmennyksestään
oikeastaan koko ensimmäisen jakson aikana. VJS:llä oli jopa tilaisuuksia lisätä
johtoaan, mutta niitä ei onnistuttu hyödyntämään.
Toiselle jaksolle HJK tuli, kuten ounasteltiin, huomattavasti taistelevammalla asenteella.
Valmentaja herätteli joukkuetta kamppailuun myös useilla pelaajavaihdoilla. VJS:n
puolustus joutui esittämään parhaimpia taitojaan, sillä vierasjoukkueen peli kulki nyt
mallikkaasti.
Kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia, vierailija onnistui luomaan
vaarallisen tilanteen VJS:n maalille rangaistusalueen sisään, jonne annetun
keskityspallon HJK:n Niklas Tarvajärvi onnistui sijoittamaan maaliin. Kun HJK oli näin
kaventanut numeroiksi 2-1, koko ottelun lopputulos näytti jonkin aikaa olevan
vaakalaudalla. Maalista innostuneena vierasjoukkue hyökkäsi yhä kiivaammin, ja VJS
joutui puolustuskannalle.
Kova panostus hyökkäykseen avasi kuitenkin myös HJK:n puolustusta. Keskikentän
työmyyränä kovan urakan tehnyt Kari Eerola onnistui riistämään pallon kovalla
riskillä pelanneilta HJK:n puolustajilta. Päästyään läpiajoon Eerola ei erehtynyt,
vaan sijoitti pallon tarkasti maalin oikeaan kulmaan ohi maalivahdin. Näin peli oli
kotijoukkueen hyväksi 3-1. Se riitti niitiksi vierailijalle, sillä vaikka he pitivät
kovaa tempoa yllä loppuun asti, ei hyökkäyksissä ollut enää maaleihin tarvittavaa
raivokasta yrittämistä.
Vasta SM-sarjan viimeisissä otteluissa lauantaina 2.10. ratkeaa, mikä on VJS:n sijoitus.
Vain kullan kohtalo on jo ratkennut. Sen on vienyt Lahden Kuusysi, joka on B-junioreiden
Suomen mestari vuonna 1999. Muista mitaleista taistelevat VJS:n lisäksi TPK Turusta, OLS
Oulusta ja HJK Helsingistä.
Ennen viimeisiä otteluita VJS on ainoana joukkueena onnistunut voittamaan Kuusysin
tämän syksyn SM-sarjassa. Aiemmilta vuosilta VJS:llä on kyllä useampiakin
"Kyykän" päänahkoja. Ikäluokassa -82 Kuusysi ja VJS ovat kamppailleet
keskinäisestä paremmuudesta ja epävirallisesti "Suomen parhaan joukkueen"
asemasta jo D-junioreista asti.
/VJS beat HJK from Helsinki 3-1 in Myyrmaki 25th September, and the team took the second
place in the series table. VJS has got a good chance to win silver or bronze in the
Finnish Championship league of juniors B (16 - 17 years). The last match in the league
will be played against JJK in Jyvaskyla 2nd October. VJS was the home team and had a good
fighting spirit against HJK. The visitors seemed to be very nervous in the first period,
and could not play well enough. VJS managed to create dangerous situations in front of the
HJK goal one after another. The defence of HJK made a couple of bad mistakes, and so the
VJS attacker Pasi Hyyho could score first after some five minutes playing. Soon after that
Tommi Peltonen of VJS added one more goal to VJS. The visitors could sometimes show their
good individual skills, but the team playing was miserable. So VJS was in a lead 2-0 after
the first period.
HJK came as a new team intothe field after the pause, and now it was VJS who were in
difficulties. After fifteen minutes powerful play of HJK the visitor succeeded. Niklas
Tarvajarvi of HJK scored and the match was 2-1. There were some nervous moments after
that, and no one could have said what will happen in the match finally. HJK put much force
into attacking. This gave VJS more chances. The decisive point was as Kari Eerola of VJS
managed to take away the ball from HJK players, and scored a solo goal. This was too much
for the HJK players who felt like beaten, and could not be aggressive enough to score more
goals.
Even before the last matches it's clear that Kuusysi (69) from Lahti is the winner and the
Finnish Champion of the juniors B in 1999. The last match in Jyvaskyla 2nd October will
show which teams will take silver or bronze. The competitors are VJS, who has got 19, TPK
from Turku 18, OLS from Oulu 17 points and HJK 15 points.
VJS kärsi tappion TPK:lle Turussa 18.9, jossa maaliluvut olivat 3-0 TPK:n hyväksi./VJS lost its match against TPK from Turku 18th September. The home team TPK scored three times against nil of VJS.
"Vaikeuksien kautta voittoon" olisi voinut olla VJS:n B-junioreiden tunnuksena SM-sarjan ottelussa Myyrmäessä lauantaina 11.9., kun vastassa oli Kuusysi Lahdesta. Ensin pahasti alakynteen jääneenä VJS pureutui vähitellen yhä paremmin peliin, ja käänsi pelin loppujen lopuksi edukseen. Voitto Kuuysistä tuli maalein 2-1. Voitto oli VJS:lle erityisen makea, sillä se oli SM-sarjaa johtavalla vierailijalle sen ensimmäinen tappio koko syyskaudella. Häviöstään huolimatta Kuusysi säilytti 19 pisteellä edelleen johtonsa SM-sarjan kärjessä. Myös VJS nousi 16 pisteellään mitalijoukkueiden seuraan, kun kolme ottelukierrosta on jäljellä. Helpolla ei pisteitä Kuusysiltä herunut, ja kieltämättä vähän onneakin tarvittiin. Voittomaali syntyi pelin viimeisillä minuuteilla. Silti pelitulos oli aivan ansaittu, sillä vaikka Kuusysi hallitsi peliä pitkät tovit, VJS:llä oli enemmän todellisia ratkaisun paikkoja. Pelin alku oli VJS:lle todella vaikea. Tuskin oli ensimmäinen minuutti oli pelattu, kun "Kyykkä" tuli läpi oikealta ja pääsi vetämään. Ensimmäisen vedon VJS:n maalivahti Lauri Halonen sai torjutuksi. Torjunnasta kimmonneeseen pallon ehti kuitenkin ensiksi Kuusysin kärkipelaaja Mikko Järvinen, joka pääsi viidestä metristä laukomaan pallon verkkoon. 0 - 1 oli kylmä suihku VJS:lle ja kotijoukkueen kannustajajoukolle, jota oli paikalla runsaasti. Seuraavien parinkymmenen minuutin ajan Kuuysin kookkaat ja taitavat kärkipelaajat pitivät kotijoukkuetta lujilla. VJS:n puolustus, johon oli tähän peliin komennettu myös normaalisti kärjessä pelaava Niklas Grahn, piti nopeudellaan ja hyvällä pelinlukutaidollaan heidät kurissa. Keskikentän pelaajista erottui tällä kertaa ennen kaikkea Kari Eerola, joka katkoi sinnikkäästi ja taitavasti vastustajan hyökkäyksiä. Hyvällä yhteispelillä kotijoukkue kesti alun kiirastulen, takaiskumaalista huolimatta. Ajoittain päästiin myös vastaiskuihin. Jo12 minuutin kohdalla Samuel Sipponen antoi myrskyvaroituksen vetämällä kovan kudin 25 metristä, metrin verran yli maalin. Kun puolet ensimmäistä jaksoa oli pelattu, Kuusysin hyökkäysten terä alkoi tylsyä ja VJS alkoi päästä yhä paremmin mukaan peliin. 21. minuutilla kotijoukkue punoi vaarallisen hyökkäyksen vasemmalta laidalta. Keskityksen jälkeen pallo siirrettiin Sipposelle, joka oli vapaana keskellä. Hän ei erehtynyt vaan upotti pallon 20 metristä verkkoon tarkalla ja komealla laukauksella. Tasoitus 1-1:en antoi VJS:n peliin lisää varmuutta, ja sen syöttöpeli alkoi kulkea aiempaa paremmin. Erityisen paljon ongelmia Kuuysille tuotti Niklas Grahn, joka pitkillä sivurajaheitoillaan loi painetta vierailijan maalin edustalle. Ensimmäisen jakson lopulla Kuusysi oli vähällä tehdä pahojaan VJS:n maalilla. Vastaavasti VJS:llä oli useita maalintekopaikkoja aivan jakson lopussa. Ensin Kuusysin maalivahti joutui torjumaan VJS:n Risto Luoman vedon eteensä mutta VJS:n pelaajaa ei ollut viimeistelemässä. Vähän myöhemmin Pasi Hyyhö puski Grahnin sivurajalta heittämän pallon maalin suulla hieman yli maalin. Vielä minuuttia ennen puoliaikavihellystä Esa Paila oli läpiajossa ja laukoi tyhjään nurkkaan, mutta Kuusysin puolustaja onnistui kurotuksessaan ja ohjasi pallon hieman ohi maalin. Seuranneen kulmalaukauksen Kuusysin pitkät pelaajat hoitelivat tyylikkäästi, eikä ensimmäisellä jaksolla nähty enää lisää maaleja. Toiselle jaksolle Kuusysi tuli terästyneenä ja otti jakson alussa jälleen pelin hallinnan. Hallinta osoittautui kuitenkin näennäiseksi, sillä VJS kykeni tarkalla puolustuksellaan estämään todelliset vaaralliset maalipaikat. Ulottuvaisena maalivahtina Lauri Halonen napsi keskityksiä, ja avasi tarkoilla heitoillaan omille hyökkäystilaisuuksia. Kuusysin painostuksesta huolimatta VJS pystyi äkäisiin vastahyökkäyksiin. Puolustajan roolissa erinomaisen esiintynyt Niklas Grahn ampui hanakasti myös kaukolaukauksia. 52 minuutin kohdalla Kuusysin maalille luotiin paniikkitilanne, mutta veto osui tolppaan. Kotijoukkue oli useasti lähempänä onnistumista kuin Kuusysi omissa hyökkäyksiin, mikä kulutti jossakin määrin Kuusysin itseluottamusta. Korjatakseen tilanteen Kuusysin valmentaja Pertti Rautavirta käytti nopeaan tahtiin kaikki sallitut viisi pelaajavaihtoa. Vaihdot toivatkin Kuusysin hyökkäyksiin lisää vauhtia. VJS:n valmentaja Kimmo Makkonen tyytyi kahteen vaihtoon. Galih Bulgaminin ja Ilkka Kydön tulo kentälle osoittautui oivaksi vedoksi. He toivat VJS:n peliin uutta piristystä. Sitä tarvittiin, sillä koko reservinsä tuleen laittanut vierailija ei ollut lainkaan tyytyväinen tasatilanteeseen. Kuusysin tuoreet pelaajat jaksoivat juosta ja osoittivat parasta teknistä osaamistaan, ja saivatkin aikaan muutaman vaaratilanteen. Toisen jakson puolivälissä VJS:n maalivahti joutui torjumaan Kuusysin pahan vedon nyrkeillään, ja sai pallon onneksi nyrkkeiltyä pois maalilta. Sitä lähemmäksi maalia Kuusysi ei päässyt. Sen sijaan VJS:n yhteispeli kesti loppuun saakka. Aivan jakson lopussa keskikentällä mahtavan päivätyön tehnyt Tommi Peltonen antoi hyvän syötön kärkipelaaja Esa Pailalle, joka epäitsekkäästi jatkoi pallon toiselle kärjelle Ilkka Kydölle. Tämän vetoon Kuusysin maalivahdilla Petri Haapsaarella ei ollut mitään mahdollisuuksia. Johtoaan päästyään VJS oli niin innoissaan, että yritti vielä viime sekuntien hyökkäyksellä lisätä maalitiliään. Onneksi maalia ei tullut, sillä sitä ei sarjajohtaja Kuusysin kunnia olisi kestänyt. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen riemukkaaseen 2-1 voittoon. Voitto tämän vuoden kovimmasta mestariehdokkaasta oli nousijajoukkue VJS:ltä osoitus hienosta yhteispelistä ja osaamisesta, johon tasaisen joukkue pystyy halutessaan. Voitollaan VJS kipusi 16 pisteellä sarjataulukossa tässä vaiheessa jo mitalikolmikkoon Kuusysin ja oululaisen OLS:n kanssa. VJS, joka vasta tänä syksynä nousi SM-sarjaan, on näistä joukkueista ainoa, jolla ei ole kevätkauden sijoitusten tuomia bonuspisteitä. Voittopelejä VJS:llä on viisi eli saman verran kuin Kuusysillä./The match against the leading team of the series, Kuusysi (69) from Lahti, was a great surprise. VJS won 2-1. After having a very bad start VJS was able to rise and, with a piece of luck too, it scored the winning goal in the last minute of the game. Kuusysi was the first one to score. They had a quick attack in the first minute, and Mikko Jarvinen from the visitor team Kuusysi, was let to put the ball into the net from a distance of five meters. VJS was a bit panicked after this, and it took about 20 minutes before they could play in an well-organised way which is typical of their playing. After 20 minutes' playing Samuel Sipponen got the ball and shot from 20-25 meters. The goalie of Kuusysi, Petri Haapsaari, was not able to stop this "canon ball". There were thrilling moments at the end of the first period, but no more goals were scored. In the second period Kuusysi took the rule over the field in the first minutes of this period, but VJS was even more effective in its counterattacks as in the first period. There were many dangerous situations in front of the goal of Kuusysi., but also at the other end. Once the ball shot by VJS hit the frame but did not sink into the goal of Kuusysi. Only at the last minute VJS managed to attack and to approach the goal of Kuusysi. The second goal of VJS was scored by Ilkka Kyto, who entered the game as a substitute in the second period. He got a fine pass who was given first by Tommi Peltonen to Esa Paila, and from him to Ilkka Kyto. Due to this victory VJS is the third one in the tables of the Finnish Championship series at the moment.
VJS joutuu tarkistamaan sarjatavoitteitaan voitettuaan 1-0 Espoon Hongan Myyrmäessä lauantaina 4.9. Kun pyrkimyksenä tähän asti on ollut sarjapaikan säilyttäminen, niin nyt aivan SM-sarjan mitalijoukkueiden kannassa neljäntenä kolkutteleva nousijajoukkue VJS voi havitella jo jotakin parempaa. Viikolla HJK:n Espoossa löylyttänyt Honka tuli ilmeisesti matkaväsyneenä Myyrmäkeen, sillä joukkueen paras puhti näytti olevan poissa. Tosin kotijoukkue VJS oli erinomaisen latautunut tähän kamppailuun Uudenmaan piirin herruudesta ja antoi kentällä parastaan. Katsojia otteluun oli saapunut runsaasti sekä Espoosta että Vantaalta. He saivat nauttia intiaanikesän lähes helteisestä säästä ja jännittävästä pelistä, jota vannoutuneimpien fanien oli seurattava likipitäen nitro kielen alla. VJS aloitti pelin vahvasti ja hallitsi puolet ensimmäisestä jaksosta pelitapahtumia selvästi. Vaikka sen peli kulki näytöstyyliin, maaleja ei onnistuttu tekemään, vaan hyökkäykset päättyivät joko ohilaukauksiin tai maalivahdin syliin. Jakson puolivälissä VJS:n syöttökone yskähteli ajoittain, ja Honka pääsi yhä paremmin peliin mukaan. Ote siirtyi välillä uhkaavasti vieraille. Hongan kärjet eivät kuitenkaan mahtaneet mitään VJS:n vankalle puolustukselle, jossa Wiljam Halli, Mikael Karvinen ja Juha Lehto sekä viimeisenä lukkona maalivahti Lauri Halonen pitivät heidät aisoissa. Hongan valmentaja yritti kärkipelaajia vaihtamalla saada VJS:n puolustusta auki mutta turhaan. Sen sijaan VJS sai muutaman kerran Hongan puolustuksen sekaisin, ja pystyi luomaan muutaman vaarallisen tilanteen vastustajan maalille, mutta ei saanut rauhallisesti pelannutta Hongan maalivahtia yllätetyksi. Vähitellen Hongan turhautuminen alkoi purkautua väärinä otteina, ja 27 minuutin kohdalla Honka sai ensimmäisen keltaisen korttinsa. Valitettavasti VJS:n pelaajat ottivat mallia vastustajasta, ja ennen kuin ensimmäinen jakso päättyi keltaisia kortteja jaettiin myös kahdelle kotijoukkueen pelaajalle. Erätauolla kotijoukkue terästäytyi ja palasi kentälle itseensä luottaen. Peli rupesi jälleen sujumaan todella hyvin, ja jo muutaman minuutin pelin jälkeen Esa Paila kärjessä murtautui läpi ja pääsi tekopaikkaan onnistumatta kuitenkaan tällä kertaa. Muutamaa minuuttia myöhemmin Hongan puolustus sähläsi ja nyt kokeili vuorostaan Niklas Grahn, myös hän tuloksetta. Hongan vain puolustessa VJS pääsi käyttämään vuoroin keskustaa, vuoroin laitoja. VJS:n syöttöpeli kulki hyvin Tommi Peltosen ja Samuel Sipposen hääriessä keskikentällä. Toisesta jaksosta oli ehtinyt kulua 12 minuuttia, kun vaihdosta kentälle tullut tuore pelaaja Galih Bulgamin sai unelmasyötön vasemmalle laidalle, jossa pelasi itsensä vapaaseen maalipaikkaan ja nosti pallon taidokkaasti yli maalivahdin. VJS sai maalista vielä lisää itseluottamusta. Myös pelaajavaihdot onnistuivat. Toiselle jaksolle peliin tullut Miika Heinonen katkoi tehokkaasti Hongan nousut omalla laidallaan. Kotijoukkue oli vähällä lisätä johtoaan, kun Niklas Grahnille siunaantui jakson puolivälissä avopaikka, josta laukaus suuntautui kuitenkin maalivahdille. Molemmat joukkueet tekivät toisella jaksolla useita vaihtoja. Lämpimässä ja kosteassa säässä pelaajien kunto oli koetuksella. Vaihtopelaajien ansiosta Honka sai aikaan loppukirin, ja onnistui painostuksissaan pääsemään muutaman kerran lähelle VJS:n maalia. Mutta maaliin saakka palloa ei saatu. Otteluvoitto oli VJS:lle tärkeä, sillä jäljellä oleviin peleihin tarvitaan kovaa itseluottamusta. Lauantaina 11.9. kello 13 vastaan asettuu SM-sarjaa reilusti johtava Lahden Kuusysi. Kotijoukkueen kannustusjoukkoja tarvitaan silloin Myyrmäen ylänurmella. /VJS won Honka from Espoo 1-0 in Myyrmaki on Saturday 4th September. The match was played in the best autumn sun, and lots of fans of the teams from both Espoo and Vantaa were present. VJS started to play vigorously and ruled over the events on the field for the first 20 minutes. Only then Honka was capable to organize effective counter-attacks. In the first period no goals were scored, even if there were some dangerous attempts of both teams. After the pause VJS came to the field in a good playing mood and took the control of the game. This lead to a success pretty soon, as Galih Bulgamin scored after getting a very good pass. His approach to the goal could not be stopped, and finally he shot the ball from the left nicely into the net, over the head of the goalkeeper of Honka. This was enough to give VJS a victory in the match. There were other very good attempts from the side of VJS, and some nerve-breaking moments also in front of the VJS goal. The defence of VJS, Wiljam Halli, Mikael Karvinen, Juha Lehto and Miika Heinonen, who came in in the second period, played a splendid game. The goalkeeper Lauri Halonen was also reliable and played a nil goal -match once again.
VJS haki täydet pisteet Joensuusta B-junioreiden kohdatessa Ratanat SM-sarjan
ottelussa lauantaina 28. elokuuta. Yleensä vähiin maaleihin tyytyvä VJS otti
vastustajiltaan luulot pois voittamalla vierasottelun maalein 1-4. Kun viisi ottelua on
jäljellä sarjassa, nousijajoukkue VJS on viidentenä.
Joensuun ottelu ei ollut VJS:lle niin helppo kuin numerot osoittavat. Ensimmäisellä
jaksolla VJS saattoi valmentaja Kimmo Makkosen mukaan olla enemmän lentomatkan lumoissa
kuin hereillä itse pelissä, sillä puoliaikaan asti ottelu sujui tahmeasti.
Ensi jakson puolivälissä Ratanat pääsi tekemään viidestä metristä ottelun
avausmaalin VJS:n puolustuksen nukahdettua. Eikä hyökkäyspäässä sujunut paremmin,
sillä hyviä maalipaikkoja tuhlattiin huolimattomaan viimeistelyyn.
VJS:n kuopuksen, -84 ikäluokkaa edustavan Tommi Peltosen komea tahtomaali jakson lopussa
merkitsi käännettä ja toi parannusta VJS:n peliin.
Toiselle jaksolle VJS tulikin uudella asenteella, eikä joukkue enää jättänyt
Ratanoille mitään mahdollisuuksia. Maaleja ladottiin innokkaasti Ratanoiden verkkoon,
eikä kotijoukkueen puolustus kestänyt tykityksiä.
Maaleja laukoivat vuorollaan kärkipelaaja Niklas Grahn, puolustaja Wiljam Halli ja
keskikentän Samuel Sipponen. Maalintekijöiden lisäksi pelissä kunnostautui kärjessä
tehokkaasti pelannut Ilkka Kytö.
Voitto oli tärkeä, sillä VJS nousi nyt SM-sarjassa viidenneksi. Huolimatta kovasta
vastuksesta jatkossa tällä nousijajoukkueella näyttäisi olevan ainakin mahdollisuus
sarjapaikan säilyttämiseen. VJS:n kyvyt punnitaan seuraavan kerran SM-sarjan ottelussa
Espoon Honkaa vastaan.
Paikalliskamppailu Uudenmaan piirin herruudesta pelataan lauantaina 4.9. kello 13
Myyrmäen alanurmella, ja siihen odotetaan molemmilta joukkueilta myös runsasta
kannattajajoukkoa.
/VJS took all three points, as VJS met Ratanat in Joensuu 28th August. VJS, who normally
do not score very often, beat the adversary team 1-4. When five matches are still left in
the series, VJS stands fifth in the table.
The match in Joensuu was not as easy for VJS as the score pretends to show. The first
period VJS still seemed to dream about their fine flight to Joensuu, joked the coach Kimmo
Makkonen after the match. The players were not alert. The home team easily managed to
score once, before VJS woke up. The youngest one in the team, Tommi Peltonen who was born
in 1984, made a fine goal at the end of the first period, and the playing mood of the
whole team changed.
In the second period there was actually only one team on the field - the visitor VJS. They
scored three times, the attacker Niklas Grahn, the defender Wiljam Halli and the midfield
player Samuel Sipponen - once each. Also Ilkka Kyto, the attacker, was effective in the
match helping to create dangerous situations.
This was an important victory for VJS, who stands as the fifth team in the table. Only
five matches are still left. The future adversaries will be tough, but VJS seems to have a
chance to stay in the Finnish Championship League of juniors 16-17, which was the target
of the team for this season.
VJS will meet Honka from Espoo next, and the match will be exciting, as both teams try to
be best in Uusimaa district. The match will be played in Myyrmaki, 4th September 1999.
Vierasottelu Turussa tuotti VJS:lle tasapelin lauantaina 21.8. Kotijoukkue TPS johti ensimmäisen jakson jälkeen hieman ennen puoliaikaa tekemällään maalilla 1-0. Maali syntyi tarkkaan 16 metristä ammutusta vapaapotkusta. Toisella jaksolla VJS onnistui tasoittamaan ottelun 1-1:en Esa Pailan maalilla. VJS säilytti tasapelillä B-nuorten SM-sarjataulukossa kuudennen sijan. Lauantaina 28.8. VJS kohtaa toisen nousijajoukkueen Ratanat Joensuusta, ja lauantaina 4.9. kello 13 on Myyrmäen alanurmella jännittävä kotiottelu VJS-FC Honka Espoosta./VJS took one point from TPS in the match which was played 21st August in Turku. The match came to a draw 1-1. VJS has still the sixth position in the series table. The next match will be against Ratanat from Joensuu on 28th August.
VJS:n puolen tunnin pelihurma ja maalin johto ei riittänyt KuPS:ia vastaan Myyrmäessä lauantaina 14. elokuuta, vaan savolaisvierailijat väänsivät kestävyydellään ja tilanteiden sataprosenttisella hyödyntämisellä ottelun edukseen 1-2. VJS:n alku oli erittäin lupaava. Maalipaikkoja luotiin taitavasti, ja varsinkin Tommi Peltosen oikean laidan nousut panivat KuPS:n puolustuksen helisemään. Pahaksi onneksi monet hyvät paikat hukattiin, kunnes liki 20 minuutin pelin jälkeen Mikael Karvinen lähetti puolustuksesta hienon pitkän syötön Peltoselle, joka aikailematta siirsi palloa eteenpäin ja antoi syötön oikeasta laidasta keskelle suoraan Niklas Grahnin jalkaan. Tämän veto suoraan ilmasta maaliin oli yksi komeimpia VJS:n maaleja. Maalin synnyttyä VJS:n pelistä katosi jotenkin paras puhti. Kun vieraiden hyökkääjä VJS:n puolustuspelin kömmähdyksen vuoksi pääsi yksin läpi ja tasoitukseen 1-1, kotijoukkueen aiemmin hieno syöttöpeli alkoi pätkiä. Maalistaan innostuneena kuopiolaiset tarttuivat entistä hanakammin tilaisuuksiin, Vaarallisia tilanteita vieraat eivät onnistuneet luomaan, paitsi juuri ennen jakson loppua. KuPS kehitteli painetta VJS:n puolustuspäähän eikä VJS:n tilanteiden purku ottanut onnistuakseen. Parin kulmapotkun ja sivurajaheiton jälkeen maalin suulta löytyi KuPS:n vapaaksi jätetty pelaaja, joka sai nappisyötön. Kova laukaus pari metriä maalin suulta jätti Lauri Halosen VJS:n maalissa aseettomaksi. Nämä kaksi maalia olivatkin lähes ainoat maalipaikat, jotka vieraat onnistuivat ensi jaksolla luomaan. Tauolle lähdettiin KuPS:n johdossa 1-2.Toisella jaksolla VJS:n pelissä ei ollut enää alun kaltaista peli-iloa ja älykästä syöttelyä, vaan joukkuepelistä puuttui ryhtiä. Myös kuopiolaisten juoksuvoima alkoi toisella jaksolla näkyä, eivätkä VJS:n nousut ottaneet onnistuakseen. Maaleja ei kumpikaan joukkue enää saanut aikaan, joten vieraat voittivat, eivät kovin ansaitusti mutta kovuutta ja kokemusta osoittaen.Voitollaan KuPS sai voitolla tasapeliputkensa loppumaan ja vei täydet 3 pistettä ensi kertaa SM-sarjan syyskaudella. Neljän pelikierroksen jälkeen joukkueet ovat tasapisteissä (6), KuPS viidentenä ja VJS kuudentena sarjassa. VJS:n takana on tosin TPS kärkkymässä ohitse, yhtä peliä vähemmän pelanneena. /A half an hour of fine play is not enough. Once again this proved to be true in Myyrmaki 14th August, as VJS played agaist KuPS from Kuopio, and lost the game 1-2. VJS started in a very promising way. They were very skillful in creating dangerous situations, and only bad luck was against them. The first goal was scored not earlier than after 20 minutes play, as Mikael Karvinen sent a fine long pass to Tommi Peltonen who quickly passed the ball to Niklas Grahn. His volley kick was one of the most beautiful goals of VJS. But after scoring the goal VJS lost its best interest in playing, and gave the opponent a couple of chances. KuPS was a team who did not hesitate in exploiting the opportunities. And even in the first period they managed twice. First, there was some misunderstanding between the defendants of VJS, and they let one KPS attacker free. He said "thank you" and scored a goal. Some minutes later, just before the end of the first period, KuPS created a stressful situation in front of the goal of VJS which could not be solved in time. One KuPS player was not covered, and he shot the ball from a distance of two yards. So Lauri Halonen, the goal keeper of VJS, was unarmed in that situation. KuPS took the lead 1-2, as the pause came. In the second period the play of VJS lost the creativity of the beginning, and the team seemed to be more like independent enterprisers. The visitors showed their toughness and experience, and let no more goals to be scored. This was the first win of KuPS after three draws, and the both teams have got 6 points. VJS is the sixth one after the fourth round in the series.
VJS vei täydet pisteet Ponnistukselta tiistaina 10.8. voittaen Myllypurossa pelatun ottelun maalein 2-0. Puoliajalla luvut olivat 1-0. Kolmen kierroksen jälkeen VJS on neljäntenä B-junioreiden SM-sarjassa. Lauantaina 14.8. VJS pelaa kotiottelun Kuopion KuPS:ia vastaan Myyrmäen ylänurmella./VJS won 2-0 and took three points from Ponnistus, Helsinki, on Tuesday 10th August. The match was played in Myllypuro, Helsinki. After three rounds VJS is the fourth in the Finnish Championship series. The next match of VJS will be played against KuPS from Kuopio, in Myyrmaki 14th August.
VJS oli Myyrmäen kotikentällään vahvassa vireessä Tampereen Ilvestä vastaan. Voitto tuli mahdollisimman niukasti 1-0, mutta joukkueella oli eväät suurinumeroisempaankin voittoon. Ilves aloitti vahvalla rynnistyksellä, jonka VJS kuitenkin kesti. Kahdenkymmenen minuutin tasavahvan pelin jälkeen Niklas Grahn antoi Esa Pailalle mainion sivurajaheiton vastustajan maalille, eikä tämä erehtynyt vaan sijoitti pallon maaliin. Enempiä maaleja ei pelissä nähtykään, vaikka VJS:llä olikin useita läpiajoja ja vaarallisia maalitilanteita. Maalin edessä kuitenkin hermoiltiin, eikä maaleja syntynyt edes avopaikoista. Ilves ei onnistunut luomaan kuin harvoja tilanteita, eikä VJS:n maalivahdilla Lauri Halosella ollut vaikeuksia poimia maalia kohti suuntautuneita palloja hyppysiinsä. VJS:lle voitto toisessa SM-sarjan pelissä oli tärkeä itseluottamuksen kannalta. Se osoitti, ettei joukkue ole SM-sarjassa väärässä seurassa, vaan pystyy kamppailemaan myös voitokkaasti muita maan kärkijoukkueita vastaan./ VJS had a good fighting spirit when playing against Ilves (The Lynx) from Tampere. The victory was only 1-0 but VJS played well in its home match, and was able to create many more dangerous situations than Ilves. Ilves started playing in a fast rhytm, but this did not surprise VJS. After 20 minutes' play Niklas Grahn gave a very good side line throw to Esa Paila who was waiting in front of the goal, and put the ball into the goal of Ilves. There were no more goals in the match, even if VJS had many really good chances to score. Ilves could not surprise the strong defence of VJS and, in some cases, the goalkeeper Lauri Halonen, who easily picked up the shots of Ilves which were targeted at the VJS goal. It was very important that VJS could have a victory as soon as in the second match of this series where the best teams of Finland compete about the Finnish Championship of the juniors B (17 years).
SM-sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva OLS antoi VJS:lle oppitunnin oivallisesta koko joukkueen pelistä ottelussa, joka pelattiin lauantaina 24.7. 99 Oulussa Raatin stadionilla. Sarjanousija kesti leikissä vain ensi jakson tilanteen ollessa puoliajalla 1-1, mutta tauon jälkeen oululaiset osoittivat vahvuutensa ja rankaisivat VJS:ää vielä kahdesti. Lopputulos 3-1 ei jättänyt VJS:lle jossittelun varaa. Vantaalaisista maalintekijänä kunnostautui kärkipelaaja Esa Paila. /OLS, who belong to the top teams of the Finnish Championship League, taught a lesson to VJS, who played their first match in this highest league in Oulu 24th July. In the first half VJS was still able to resist the well organised attacks of OLS, and in the pause the game was 1-1. But in the second half the home team was stronger, and gave VJS no chance of excuses. The only goal of VJS was scored by Esa Paila.
Loppuottelun tunnelmissa pelannut VJS selvitti tiensä SM-sarjaan
Hämeenlinnassa 19.6. 99 pelatussa ottelussa, jossa kevätkauden viimeisen vastustaja FC
Hämeenlinna kaatui selvin luvuin. Ennen viimeistä ottelua VJS johti sarjaa yhdellä
pisteellä ennen FinnPa:a Helsingistä. VJS:n voitto merkitsi joukkueelle nousua ja
FinnPan mahdollisuuksien kariutumista.
Vahvan ensimmäisen puoliajan pelannut VJS oli heti alusta niskan
päällä ja jo viiden minuutin pelin jälkeen läpiajossa ollut VJS:n kärkipelaaja
joutui rangaistusalueella hämeenlinnalaispuolustajan kaatamaksi. Tempusta oli seurauksena
puolustajalle punainen kortti ja rangaistuslaukaus, jonka ampui varmasti sisään VJS:n
Kari Eerola.
Ulosajosta heikentynyt Hämeenlinnan puolustus ei toipunut pitkään
aikaan, vaan VJS sai melko vapaasti vyöryttää sisään hyökkäyksiään. Niissä VJS
onnistui vielä kahdesti. Noin 25 minuutin kohdalla kärkipelaaja Pasi Hyyhö sijoitti
oikeasta laidasta kovan ja tarkan laukauksen ohi maalivahdin. Vain viitisen minuuttia
myöhemmin pallo pyöri hämeenlinnalaisten maalilla, kunnes hetkeä aiemmin vaihdosta
sisään tullut kärki Ilkka Kytö sijoitti pallon maaliin ohi maalivahdin. Kovan pelin
yritykset erotuomari nitisti alkuunsa keltaisilla korteilla, joita Hämeenlinna sai
20 minuutin ja 35 minuutin kohdalla.
Tauolla kotijoukkue onnistui kokoamaan rivinsä, eikä VJS:n lataus
enää riittänyt yhtä tehokkaaseen peliin kuin ensi jaksolla. Aivan toisen jakson alussa
hämeenlinnalaiset saivat rangaistuslaukauksen VJS:n pelaajan tahattomasta
käsivirheestä, eikä kotijoukkueen Olli Manninen erehtynyt sijoittaessaan pallon
tarkasti vasempaan alanurkkaan. Palloon hyvin heittäytyneen maalivahti Lauri Halosen
sormet olisivat riittäneet, mutta kova laukaus ehti viemään pallon ensin perille.
Tilanteessa 1-3 kotijoukkue sai lisää uskoa, ja onnistui
puolustautumaan ensi jaksoa paremmin. Hämeenlinnalaisten harvat hyökkäykset VJS
kuitenkin torjui helposti. Vaikka maalitilanteita vielä luotiinkin, vaikutti siltä että
VJS:n nälkä oli jo tyydytetty. Maaliluvut eivät enää muuttuneet, ja erotuomarin
vihellettyä pelin päättyneeksi VJS:n juhlat saattoivat alkaa. Seuraavat pelit syksyllä
pelattaisiin ylimmässä kansallisessa sarjassa eli SM:ssä.
VJS:n valmentajalle Kimmo Makkoselle voitto tiesi lupauksen mukaista
tukan lähtöä. Parturoinnista huolehtivat oman joukkueen pelaajat.
/There was an athmosphere of the final, as VJS cleared its way to Finnish Championship
League in the match against FC Hameenlinna. The match, which was won by VJS 3-1, took
place in Hameenlinna 19th June '99. After winning this last match of the spring season VJS
was placed first in the western group of the 1.division, and their worst rival in the
group, FinnPa from Helsinki, lost its chances of rising. This means that VJS will play in
the highest national series of the junior B teams in autumn '99.
VJS started playing effectively at the beginning of the match. After only 5 minutes
playing a VJS player was tackled down from behind in the penalty area, and the referee
ordered a penalty shot and showed the red card for the Hameenlinna defender. After Kari
Eerola's fine shot VJS was leading 0-1. FC Hameenlinna lost control of defending, which
gave VJS more chances to score. At 24th minute Pasi Hyyho, and at 28th minute Ilkka Kyto,
who just came in as a substitute, both scored once. So VJS was leading 0-3 after the first
period.
During the pause the home team seemed to have organised its defendence in a better way.
They also managed to create some dangerous situations in front of the goal of VJS. Only
after six minutes play one VJS player touched the ball with the hand in their own penalty
area. The referee showed the penalty shot. Olli Manninen of FC Hameenlinna succeeded in
passing the goalkeeper Lauri Halonen of VJS by shooting hard and accurately into the left
corner.
VJS had some good chances to score, but the defenders and the goalkeeper of Hameenlinna
saved their goal. It seemed that the biggest hunger of VJS was satisfied. The final result
was 1-3 in favour if the visitor team VJS, who started their victory celebration after the
referee's last whistle. Cutting all hair of the team coach Kimmo Makkonen was part of the
celebration.
The next matches of VJS junior B1 will be played in the highest Finnish national series,
the Championship League, in autumn '99.
Homepage of Ilpo Halonen