Ei mikään laumasielu - mutta kimpassa on kivempaa

Osa 1

Afgaani 2/1996

Vaikka afgaani on vaativa rotu, tuntuu siltä, että afgaaniperheeseen ilmestyy säännönmukaisesti vielä toinen ja kolmaskin afgaani. Oman "lauman" tarkkailu on loputtoman kiehtovaa ja opettavaistakin. Usean koiran omistajan on hyvä tuntea ne lainalaisuudet ja säännöt, joita koira sosiaalisessa elämässään noudattaa. Halusimme kerätä vinkkejä ja kokemuksia aiheesta, ja valitsimme siksi haastateltaviksi viisi henkilöä, joilla kaikilla on kokemusta suuremman afgaanilauman kanssa elämisestä.

Riitta Aholla (Punapaulan) on kotona kymmenen "vakituista koiraa" eli seitsemän afgaania (Hemmo melkein 12 v, Taavi 10 v, Runo 8 v, Pomo 4 v, Alma 2 v ja Iiro 1 v) sekä kolme Toyway-kennelistä peräisin olevaa toyvillakoiraa (Vinku 3 v, Lelu 5 v ja Esko Aho 2 v). Sen lisäksi vuoden aikana Riitalla asuu enemmän tai vähemmän muita koiria, lähinnä hänen omia kasvattejaan, jotka ovat näyttelyturneella, kylässä, hoidossa tai pentuja saamassa. Vähintään 8 kuukautta vuodesta koiramäärä on enemmän kuin kymmenen. Viime maaliskuun alkuun taloa hallitsi vanha rouva Bertta, joka siirtyi paremmille metsästysmaille 14,5-vuotiaana. Perinteisesti - syystä tai toisesta - Riitalla on kotona tuontikoirat ja vain pari omaa kasvattia. Hän on sijoittanut omia kasvattejaan tuttuihin paikkoihin. Kotona asuvien koirien sukupuolijakauma on aina ollut urosvoittoinen ja ikäjakauma suuri. Riitta hankki ensimmäisen koiransa, joka oli afgaani, vuonna 1974.

Riikka Arolla (A'Rosafan) on tällä hetkellä kymmenen afgaania (nartut: Ruusu 9 v, Doris 6 v, Lyyli 6 v, Irmeli 3 v, Esteri 3 v, Jane 2 v ja Lisa 15 kk, urokset: Armani 1 v, Dominick 1 v ja Dennis 15 kk) sekä 11-vuotias labbisuros Pate ja 4-vuotias dalmatialaisnarttu Wenla ja pieni kissanpentu Justus. Lisäksi kotona pyörii neljä teini-ikäistä lasta kavereineen. Riikan sisar hankki afgaanin vuonna 1980, ja siitä lähtien Riikka on ollut afgaanien parissa. Ensimmäisen oman afgaanin hän sai vuonna 1986.

Eija Kontion (Byblos) lauman muodostavat viisi afgaaninarttua: Batsheba 11 v, Hannah 10 v, Sade 7 v, Iines 4 v ja Ussi 3 v. Lisäksi porukkaan kuuluu koko ajan vaihteleva määrä hoidossa olevia koiria ja myymättä olevia pentuja. Parhaillaan Eijalla on kasvamassa kaksi alle vuoden ikäistä urospentua. Afgaaneita Eijalla on ollut vuodesta 1985 lähtien.

Hilkka Nousiaisen (Kirman) laumaan kuuluu tällä hetkellä kolme afgaania ja neljä salukia: afgaaninarttu Ira 12 v, afgaaniurokset Carlo 9 v ja Jesse 2 v sekä salukinartut Mimi 10 v, Seera 7 v, Balisha 5 v ja Reetta 3 v. Kaikki ovat Hilkan omia kasvatteja, osa niistä on ollut hänellä pienestä pitäen, osa taas tullut takaisin aikuisena. Afgaaneita ja salukeja Hilkalla on ollut vuodesta 1964, eli kaikkiaan 32 vuotta.

Sinikka Vaaralan laumaan kuuluu kolme narttua ja uros: afgaanitytöt Nelli 11 v, Peppi Perhana 8 v ja Ida-Maria 6 v sekä hänen poikansa collieuros Caro 7 v. Lisäksi Sinikka kertoo koirillaan olevan "laajennettu lauma" tai "ulkolauma", johon lasketaan ne ihmiset ja koirat, joita lauma tapaa vähintään kerran kuukaudessa ja joiden kanssa on tietty hierarkia. Näitä ovat muun muassa Sinikan koirien kasvattajan, Maija Arlanderin afgaanit. Sinikan ensimmäinen afgaani Sanni saapui vappuna 1982.

  
Ovatko kaikki koirasi yhdessä vai pidätkö joitakin erillään?

- Eija: Kaikki ovat samoissa tiloissa ja menevät aitaukseen yhtä aikaa.

- Riitta: Periaatteeni on se, että koirat asuvat yhdessä niin kauan kuin se vain on mahdollista. En halua ylimääräisiä portteja kotiin. Käytännössä oli pakko jakaa lauma vanhoihin ja nuoriin, koska jatkuvasti hääräävät pennut ja nuoret koirat kiusasivat liikaa vanhaa rouvaa. Tämä tapahtui muistaakseni vuonna 1992. Bertta oli silloin jo toisella kymmenellä ja sillä oli polven ristisiteen katkeamisen takia välillä vaikeuksia selvitä nuorten koirien kanssa ulkotarhassa. Käytännössä tämä kahtiajako tarkoitti sitä, että Bertta ja sen seuralaiseksi määrätty oma poikansa Hemmo muuttivat nukkumaan olohuoneen sohvalle ja makuuhuoneeseeni, ja loppu sakki asui keittiössä ja muissa huoneissa. Keittiön ja eteisen välillä oli jo valmiina portti. Koska kahden joukon välillä ei ollut riitoja, ei asumiseen tullut muita muutoksia kuin se, että hiekkaa oli sen jälkeen kaikkien huoneiden lattialla. Aiemmin olin joutunut siivoamaan päivittäin vain sen osan talosta, missä koirat käyskentelivät.

- Hilkka: Kaikki koirani ovat iltaisin ja viikonloppuisin ihmisten kotona ollessa aina yhdessä. Arkisin työpäivinä koirat on suljettu kahteen eri huoneeseen yksinkertaisesti sen takia, että paikkoja ei riitä kaikille niin sanotussa koirahuoneessa, ja taas nuorempia koiria (jotka voivat tuhota kirjoja, huonekasveja yms.) ei voi jättää olohuoneeseen koko päiväksi ilman silmällä pitoa. En ole koskaan pitänyt koiria pysyvästi erillään enkä koskaan haluaisikaan. Myös kaikki hoidossa, vierailulla tai synnyttämässä olevat koirat ovat olleet yhdessä muiden kanssa, ja vähän aikaa laumaa katseltuaan ne ovat tajunneet, miten täällä ollaan ja eletään.

- Riikka: Kaikki koirani asuvat yhdessä, perheemme jäseninä. Molemmilla tyttärilläni on omat "petikaverinsa" ja Wenla-dalmis majailee poikani Juuson kämpässä. Eläkeläiset jäävät keittiöön nukkumaan ja loput nukkuvat minun sängyssäni - eipähän pääse kylmä yllättämään edes kovimmilla pakkasilla!

Keittiössä meillä on kaksi näyttelyhäkkiä aina auki, niin että omaa rauhaa kaipaavat koirat voivat vetäytyä niihin ja olla silti lähellä muita.

- Sinikka: Pidän kaikki koirat yhdessä, kun tilanne on normaali ja stabiili. Vanhan tai sairaan koiran pidän erillään silloin, kun olen itse poissa, muuten nekin ovat toisten kanssa. En halua asettaa vanhaa koiraa stressille alttiiksi, vaan haluan, että se voi suojautua auktoriteettiini. Samoin uusien koirien tullessa on sopeutumisaika, jonka ajan pidän ne erillään.

  
Millainen afgaani on mielestäsi laumassa eläjänä?

- Hilkka: Haluan korostaa, että afgaani, kuten salukikin, on alunperin paimentolaisten koira, joka elää täysin vapaana ja kulkee heimon mukana omasta vapaasta tahdostaan, koska haluaa olla ihmisten kanssa yhteistyössä. Jos jollakin on kaupunkiolosuhteissa kaksi tai kolme afgaania, se ei vielä ole lauma. Vaikka niitä olisi kuinka monta tahansa, ne eivät voi vapaasti toimia laumana - joten ne ovat vain "monta koiraa yhdessä perheessä".

Afgaani on vaistoiltaan alkuperäinen koira ja jos se saa olla paljon vapaana ja elää vapaasti, siihen pätee kaikki mikä pätee susilaumaan. Ne elävät juuri kuin susilauma. Kerrostalossa koiria viedään vain hihnassa ulos pieneen aitaukseen, ei uskalleta päästää irti ja pelätään muita koiria. Tällöin ihmiset eivät saa käsitystä siitä, millainen afgaani on laumakoirana, koska siltä puuttuu vapaus. 1960-luvulla koirani asuivat kanssani kesäisin kolme kuukautta omassa saaressa eivätkä nähneetkään hihnaa, samoin 1980-luvulla asuin seitsemän vuotta Siuntiossa, missä koirani olivat aina vapaina. Nyt niillä on "vapauden illuusio", kun ne voivat isolla aidatulla pihalla tulla ja mennä vapaasti ja muodostaa omat systeeminsä. Ilman vapautta afgaani ei ole sitä, mitä se voisi olla toisissa olosuhteissa eivätkä sen luonteenpiirteet pääse näkyviin. Laumassa afgaanille luonteenomaisinta on sen sosiaalisuus (verrattuna esimerkiksi salukiin) sekä ihmisten että koirien suhteen: afgaani pitää koko laumasta huolta ja haluaa, että kaikilla on hyvä olla.

Afgaanilla on selvä paimentamis- ja vahtimisvietti, se ilmoittaa vieraista ja huolehtii, että lauma pysyy koossa. Esimerkiksi silloin, kun tulen myöhään töistä kotiin, salukit ovat täysin tyytyväisiä, kun asuinkumppanini tulee ja ruokkii ja ulkoiluttaa koirat, mutta afgaanit roikkuvat ikkunassa kuono lasissa kiinni ja odottavat minua. Kaikkien pitää olla koossa, ja kun joku puuttuu, ne ovat huolissaan. Afgaani on ihana laumakoira juuri hyväntahtoisuutensa ja sosiaalisuutensa vuoksi. Afgaanille kaikki on "meidän", ei "minun".

- Eija: Jotkut koirat tulevat laumassa toimeen paremmin, jotkut huonommin, mutta kaikki löytävät paikkansa.

- Riitta: Tervepäinen afgaani on hyvä laumakoira. Niinhän sen pitäisikin olla, sillä alkuperäisessä elinympäristössään afgaanit ovat metsästäneet ja eläneet laumoissa. Jos afgaanimme asuisivat edelleenkin luonnossa, huonosti porukkaan sopeutuvat yksilöt eivät menestyisi koirayhteisössä ja ne poistettaisiin siitä tavalla tai toisella. Näen tämän lauma-asian kuitenkin kahdesta eri näkökulmasta: afgaani koiralauman osana ja afgaani ihmis- ja koiralauman osana. Koska nykyafgaanimme asuvat ihmislauman jäseninä, niiltä on vaadittava asioita, joita ei alkuperäisessä käyttötarkoituksessa tarvittu. Tässä suhteessa meidän on ollut pakko muuttaa myös oman koirarotumme luonnetta sosiaalisempaan suuntaan. Laumassa eläminen vaatii sopeutumista muuttuviin tilanteisiin, mihin tarvitaan korkeaa ärsytyskynnystä. Ne yksilöt, jotka ovat hyvin herkkiä reagoimaan (aggressiivisesti tai poisvetäytyvästi), eivät laumassa pysty elämään.

Koiralauman selviäminen on meidän yhteiskunnassamme kuitenkin kiinni ihmisen kyvystä hoitaa laumaa. Samalla kun me vaadimme koirilta täydellistä käyttäytymistä riitelemättä, me puutumme koirien välisiin asioihin niistä tietämättämme. Jos omistaja ei osaa hoitaa koiralaumaa, koirien kesken tai ihmisten ja koirien välille tulee ristiriitoja. Hyväkään koiraihminen ei kuitenkaan selviä sellaisen koiralauman kanssa, jossa on täysin laumaan sopeutumattomia koirayksilöitä.

- Sinikka: En tiedä, osaanko arvioida afgaania, sillä minulla on rajallinen käsitys koirista yleensä (Kokemuksia on vain sekarotuisista, karjalankarhukoirasta ja schäferistä.). Mielestäni afgaani on erinomainen laumakoira, jolla on selkeä laumahierarkinen käyttäytyminen. Afgaanilaumaa on helppo johtaa ja pitää hallinnassa, kun ihminen vain pitää mielessä, että hän on johtajana. Käytösongelmat aiheutuvat yleensä siitä, että tätä ei ole sisäistetty.

- Riikka: Afgaani on mielestäni hyvä laumassa eläjä. Se on luonteeltaan niin kissamaisen itsekäs ja ylimielinen, ettei juuri viitsi turhaan "tassujaan liata". Tällä tarkoitan sitä, että minun laumassani kukaan ei taistele paikastaan, ei kyräile, eikä viitsi pienistä jutuista "vaivautua". Ne ovat tyytyväisiä omaan itseensä ja olemiseensa.

  
Miten selviät juoksuajoista ja synnytyksistä?

- Riitta: Juoksuajat tai synnytykset eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista ongelmaa, vaikka minulla on ollut melko monta koiraa kotona. Yksi syy siihen on se, että asun yksin koirieni kanssa (Minun ei tarvitse miettiä, mitä lapset tai heidän kaverinsa tekevät.). Uroslaumassani on aina ainakin yksi narttu - niin nytkin, sillä Alma asuu yhdessä Pomon, Taavin, Toivon, Iiron ja Englantiin muuttavan Inton kanssa. Urokset ovat oppineet tunnistamaan nartun hajut ja sen tavat komennella uroksia. Annan nartun olla urosten kanssa muutaman päivän kiiman alusta, jolloin narttu osoittaa uroksille vielä selvästi "kaapin paikan". Kun kiiman ensimmäinen viikko alkaa olla täynnä, siirrän nartun omiin oloihinsa. Minulla on käytössäni "Punapaulan Hotelli", joka on toisessa rakennuksessa oleva talvilämmin parin makuuhuoneen ja olohuoneen suuruinen tila. Kun nartulla on parhaat päivät, tiedän sen siitä, että Taavi ei halua sisälle, vaan tuijottaa koirahotelliin päin, ja Pomo itkee surkeana portin takana parina päivänä. Muut urokset jäävät vain miettimään, mistä on kyse.

Synnyttävät koirani ovat nykyisin koirakeittiön viereisessä tv-huoneessa, joka on vain portilla erotettu koirakeittiöstä. Muut koirat ovat muissa huoneissa oven takana, joten synnyttäjä kuulee niiden läsnäolon. Jos kyseessä on sijoituskoirani, haluan sen tänne kerran tai kaksi ennen synnytystä, jotta se oppii talon tavat. Synnyttäjä tulee tänne noin 1,5 viikkoa ennen laskettua aikaa ja muuttaa suoraan asumaan huoneeseen, jossa on pentulaatikko. Se ulkoilee urosten ja nuorten koirien kanssa samassa tarhassa ja kuuntelee niiden ääniä yöaikaan ennen synnytystä. Minulla ei ole ollut vaikeuksia synnyttäjien kanssa. Ainoa kerta, jolloin syntyi jonkinlainen konflikti, oli silloin, kun Alma pyrki osallistumaan Runon viimeisten pentujen hoitoon. Runo hiiltyi, kun Alma uikutti oven takana sen pentujen perään ja kurkisteli ikkunasta sisälle pentulaatikkoon päin. Alma muutti vähäksi aikaa Hemmon ja Bertan kaveriksi pois Runon pentulaatikon ääreltä ja ongelma oli sillä ratkaistu. Kun Bertta kuoli, Runo muutti pysyvästi Hemmon kaveriksi.

Juoksuaikaisten ulkoilu onnistuu siitä syystä hyvin, että käytössä on pentutarhan lisäksi kaksi isoa tarhaa ja nyt vielä yksi pienempi. Silti villakoirillekin jää vielä omaa pihamaata ihan tarpeeksi.

- Eija: Kiiman aikaan on jännittynyt tilanne, se jolla on parhaat päivät kohoaa vuorollaan arvoasteikossa korkeimmalle. Kunnon riitaa ei synny. Katson, että minun tehtäväni on olla selvillä siitä, ettei riitaa tule ja puuttua tilanteisiin tarvittaessa. Jos jotakin tapahtuisi, se olisi oma vikani. Minun tehtäväni on huolehtia, että lauma pysyy järjestyksessä, kun se itse on sekaisin.

Synnyttävä narttu pannaan erikseen, omat makuuhuoneeseen ja nyt viimeksi vieraileva synnyttäjä keittiöön, missä sen omistajat olivat sen seurana ("Keittiöstä" puhuminen voi olla tässä harhaanjohtavaa, sillä minulla ja koirillani on todella väljät tilat koulukiinteistössä.). Ensimmäisen viikon ajan narttu pidetään niin erillään, ettei se pissalle mennessäänkään tapaa muita. Muut ovat mustasukkaisia pennuista - äidin kimppuun ne eivät kävisi, sillä äidillä on oma ylhäinen asemansa, mutta esimerkiksi Hannah menisi pentujen päälle makaamaan, jos vain pääsisi. En halua päästää kahta narttua tappelemaan pennuista. Viikon jälkeen narttu pääsee välillä levähtämään muiden seuraan ja kahden viikon päästä muut pääsevät yksitellen katsomaan pentuja. Jotkut vain tärisevät ja inisevät ne nähdessään. Narttu imettää viisi viikkoa yksinään, tai jos muita koiria on paikalla, minä olen mukana valvomassa.

- Sinikka: Synnytykset on hoidettu "Maijan klinikalla" ja valvottu yhdessä ensimmäiset ajat. Synnyttävän nartun poissaolo ei ole vaikuttanut laumaan. Poissaolijaa käydään säännöllisesti katsomassa, jotta se tietää, että sitä muistetaan. Maijan koirat kuuluvat koirieni "ulkolaumaan", joten ne ovat olleet tuttuja.

Narttujen kesken juoksut ovat selvä kriisiaika. Jos ristiriitoja syntyy, tulevat ne juuri juoksuaikoina. Nartuille tulee kiihkoisaa käyttäytymistä ja se kiihdyttää valeraskauksia. Se on älytöntä riehumista: kaikki astuvat kaikkia tai härnäävät ylempiarvoista narttua astumaan. Sen vuoksi rajoitan "juoksuhillumista" eristämällä juoksuaikaisen nartun. Olen tiukka johtaja enkä siedä huonoa käytöstä laumassani, sillä minun on katsottava lauman hyvinvointia ja turvallisuutta kokonaisuutena. Mielestäni juoksut eivät niinkään ole hankalia, mutta valeraskauksien aikana nartut ovat kärttyisiä.

Narttujeni juoksuajat tulevat lähes päällekkäin siten, että johtajanarttu (Nelli) tulee ensin kiimaan ja muut pihtaavat siihen asti. Sen jälkeen Nellin juoksu saattoi kestää viikkoja siihen asti, että nuorimmainenkin oli lopettanut. Nyt Nellin juoksut ovat ohi, sillä se on leikattu.

Laumani uros ei ole koskaan päässyt astumaan, ja se onkin keksinyt narttujen juoksut vasta viime aikoina. Eristän sen vain parhaiden päivien ajaksi tai se voi olla samassa huoneessa sohvallakin, jos itse olen läsnä. Astunut uros on hankalampi, esimerkiksi Maijan uros Danny on minulla hoidossa Maijan narttujen juoksuaikoina, jos omien narttujeni tilanne sen sallii.

- Riikka: Juoksuaikoja varten meillä on yläkerrassa, keittiössä ja pentuhuoneessa portit. Mutta koska afgaani voi olla todella ilmiömäinen hyppääjä, eivät portit aina riitä (Dennis hyppää jopa yläkerran portin yli alas päin rappusiin!). Superhyppääjiä varten meillä on yläkerrassa "poikien huone", ja jos pojat yltyvät pitämään serenadiaan yötä päivää, niin jompikumpi tyttäristäni muuttaa kuumimmaksi ajaksi papan talon alakertaan (samalla tontilla), joten kenenkään ei tarvitse menettää hermojaan eikä yöuniaan.

Ulkona meillä on kokonaan aidattu piha, noin 5000 neliömetriä ja kaksi eri tarhaa, jotka eivät ole edes näköetäisyydellä, niin että juoksuajat menevät ilman sen kummempia hankaluuksia.

Synnyttävää narttua varten meillä on makuuhuonetta vastapäätä pentuhuone, jossa on ovi sekä portti pitämässä ei-toivotut vierailijat alkuun loitolla.

- Hilkka: Juoksuista ja synnytyksistä selvitään hyvin, koska kaikki systeemit ovat jo muotoutuneet. Juoksuajat ovat ainoat ajat, jolloin joudun sulkemaan koiria erilleen ja silloinkin vain nartun parhaiksi päiviksi. Suljen urokset aina yhdessä, koska erottamisen jälkeen voisi käydä niin, etteivät ne enää tulisikaan keskenään toimeen. Kun talossa on sekä uroksia että narttuja, uroksilla on niin tarkat nenät, etteivät ne välitä nartusta ennen parhaita päiviä. Carlo on kokeneempi, joten Jesse kiinnostuu nartuista ennen sitä, ja nartut voivat jo alkaa liehitellä Carloa ennen kuin se innostuu niistä. Kaikilla nartuilla on oma rytminsä ja juoksuajat ovat yhä enemmän hajallaan. Nartuilla ei ole keskinäisiä kinoja juoksuaikoina. Balisha on ainoa, joka on niin yksitotinen, että se voi joskus juoksuaikanaan nostella karvoja ja pörhennellä, mutta tappelua ei tule. Seera ja Reetta, äiti ja tytär, taas hoitavat hellästi toisiaan, kun toisella on juoksu.

Pentujen hoidosta annan pointsit afgaaneille. Ne ovat kiinnostuneita pennuista, varsinkin Carlo on niistä huolissaan. Jos pentuhuoneesta kuuluu pienikin ääni eikä ihminen mene heti katsomaan, Carlo juoksee katsomaan, oliko siellä jotain hätänä. Joskus se ei ole päästää edes äitiä pentujen luokse vahtimisinnossaan.

Meillä kaikki pennut, myös vierailevan synnyttäjän pennut, ovat korkealaitaisessa pentulaatikossa makuuhuoneessani, pentuhuoneen ovi on auki ja kaikilla on vapaa pääsy katsomaan niitä. Kun koiria ei kielletä, ne osaavat itse katsoa pentuja hienotunteisesti eivätkä ole mustasukkaisia niistä. Jos ne tulevat liian pitkälle, nartun ei tarvitse edes murista, tiukka katse riittää. Jos joku koirista on utelias, mutta ei uskalla itse tulla katsomaan pentuja, otan pennun käteeni ja näytän sille. Kun uteliaisuus on tyydytetty, koirilla ei ole hinkua pentulaatikolle. Minusta ihmisten ei tarvitse niin kauheasti sulkea ja höslätä.

Etenkin afgaanit ovat mielellään mukana myös synnytyksissä ja Carlo haluaa heti haistella vastasyntyneet. Joskus synnytykset ovat olleet jopa vaikeita, kun isoja koiria on maannut petillä niin, ettei äiti meinaa mahtua joukkoon. Narttu, jonka synnytys on kesken, ei ole vielä mustasukkainen pennuista. Vasta kun synnytys on ohi, se haluaa rauhaa. Jos muut koirat sulkee synnytyksen ajaksi ulkopuolelle, ne raapivat ja paukuttavat ovea, mikä häiritsee äitiä vielä enemmän.

Perinteisiin kuuluu myös se, että olipa kenellä tahansa pentuja, isoäidit Seera ja Ira, joilla on itselläänkin on ollut pennut, makaavat aina sängylläni pentulaatikon vieressä. Ne katsovat, ettei kukaan osaa hoitaa kunnolla pentuja, jos isoäidit eivät ole vieressä neuvomassa. Kaikki - vieraatkin synnyttäjät - hyväksyvät järjestelyn, ne ikään kuin kuuluvat kalustoon.

Kun pennuille tehdään lisätilaa noin 3,5-4 viikon iässä, pääsevät kaikki isot koirat halutessaan "pentupuolelle" katsomaan pentuja vain hyppäämällä esteenä olevan levyn yli, joskus siellä onkin oikein tungosta. Mielestäni pennuille tekee hyvää tutustua muihinkin isoihin koiriin jo varhain, ne ovat hyvin reippaita jo luovutusiässä. "Isoista" koirista nuorin toimii yleensä pentujen leikittäjänä. Aikaisemmin se oli Reetta, pari viimeistä pentuetta on leikittänyt Jesse. Vielä isoinakin pennut ovat heti tunteneet Jessen.

  
Onko laumallasi selvää johtajaa ja miten se on asemansa saavuttanut?

- Sinikka: Laumallani on selvä johtaja ja se olen minä. Koirista "kakkosjohtaja" on Nelli. Uskon, että on selkeintä ja toimivinta, että ikä ratkaisee. Vanha narttuni Cutri oli selkeä johtaja, joka otti paikkansa tyttäreltään Sannilta, vaikka Sanni oli minulla ensin. Cutri oli henkinen johtaja, joka harvoin puuttui vartiointiin tai rähinään, vaan antoi Sannin hoitaa käytännön tilanteet. Sannin ja Cutrin jälkeen oli iso harppaus nuorempiin koiriin Nelliin ja Peppiin. Lauma oli pois tolaltaan, kun Sanni ja Cutri kuolivat lyhyen ajan sisällä. Odotin Pepin nousevan johtoon, sillä uskoin, että Nellillä ei olisi siihen resursseja, koska minulle tullessaan Nelli oli henkisesti aivan nujerrettu. Kuitenkin näin, että Nellillä oli halua johtajaksi. Se tarvitsi aikaa ja minun tukeani, mutta puolessa vuodessa se kasvoi johtajaksi. Tuin aktiivisesti Nelliä osoittamalla omalla käytökselläni, että pidin sitä ykkösenä. Pepin ja Nellin välillä ei tullut taistelua, sillä ne ovat hyvät ystävät eikä Pepissä ole pyrkyryyttä.

Nellin asema näkyy siinä, että muut kunnioittavat sitä pomona ja ulkona Nellillä on herkkä kynnys puolustaa laumaansa. Se ei aina ole mukavaa, mutta pieni rähinä ulkoillessa on kokonaisuutena helpompi asia kuin epäselvät valtasuhteet kotona. Johtajan strategisena tehtävänä on myös koiralauman "kakkosjohtajan" valinta. Itse asiassa johtajan tehtävät ovat pohjimmiltaan samat koiralaumassa kuin ihmisten yritystoiminnassakin.

- Riikka: Lauman johtaja on yhä vielä vanhin narttu Ruusu. Se on pitänyt paikkansa johtoportaan yläpäässä fiksuudellaan ja tasapainoisuudellaan - mitä nyt yleensäkin johtajalta vaaditaan. Ruusu ei ole koskaan rähjännyt eikä röyhistellyt, ei isoille eikä pienille, mutta kuitenkin jokaiselle on aivan selvä kuka on pomo. Tosin Ruusu alkaa jo määrätyissä asioissa vetäytyä syrjään ja jättää lauman huolehtimisen tyttärelleen Lyylille. Kaikki tapahtuu erittäin tyylikkäästi kuten todelliselle kuningattarelle sopii. Ei verisiä, äänekkäitä vallankumouksia, vaan todella hienotunteinen sukupolvenvaihdos - onhan Lyyli äitinsä tyttö.

Ruusun asema näkyy jokapäiväisessä elämässä hauskasti, kun seurailee nuorten koirien touhuja ja leikkejä. Ulkona kaikilla on tilaa "toteuttaa itseään", joten siellä kukin pääsee toisen tieltä pois, mutta sisällä esimerkiksi ruoka-aika on hauska juttu. Jos Ruusu on asettautunut tasan keskelle keittiön oviaukkoa ja on päättänyt stoalaisen tyynesti jäädä siihen odottamaan, kunnes ruoka on valmis tarjoiltavaksi, ei yksikään nuorempi koira tule Ruusun ohi keittiön puolelle (Lyyli on poikkeus!). Saattavat toisella suupielellään mutista, etteikö nyt voisi siirtyä pois tieltä, mutta eivät ääneen uskalla. Ja jos Ruusu sattuu vilkaisemaan taakseen ikään kuin kysyäkseen niin mitä olikaan asiaa, niin katosta löytyy yllättäen kärpänen tai tassua alkaa juuri kutittaa ja sata kirppua juoksee korvan takana - ja odotus jatkuu kunnes Ruusu suvaitsee nousta syömään omalle kupilleen. Kuulostaa uskomattomalta, että vaikka minä puhuisin kuinka (lue: vaikka kiljuisin kurkku suorana) että odottakaa rauhassa, ei sillä ole Ruusun "äänettömään puheeseen" verrattuna tehoa juuri lainkaan.

Tai jos Ruusu on sängyllä tai sohvalla "katselemassa" päiväuniaan, niin riittää pelkkä silmän raotus ja pennut siirtyvät muualle leikkimään, manailleen korkeintaan mennessään että kuinka hemmetissä toi kissanretale voi mennä ja tulla mielensä mukaan, mutta heidän täytyy mennä muualle!

- Eija: Nyt 10-vuotias Hannah on ollut selvä pomo alusta alkaen. Sen emon omistaja Sinikka näki sen pomo-ominaisuudet jo pennusta. Sen voi päästää yhteen vieraiden, vaikeidenkin koirien kanssa, ja koskaan sitä ei ole yritetty alistaa. Hannah on johtajana hyvin pätevä, sillä on hyvä itsetunto eikä se pelkää mitään. Olen varma, että se lukee ajatuksiani ja ilmeitäni, se hyväksyy minut pomoksi ja tukee johtajuuttani. Jos komennan nuorta koiraa eikä se usko, Hannah tulee heti avuksi. Sen näyttelyssä nähneet eivät tätä ehkä uskoisi, koska sillä ei ole näyttelytemperamenttia, mutta näyttelykäyttäytymisellä ei ole yhteyttä siihen, millainen se on kotona. Se on selvä vartijakoira, kulkee koira-aitauksessakin ympäri reunoja ja vartioi laumaa, tarkkailee ja pitää lauman koossa ja turvassa. Hannah on helppo panna mihin tahansa, koska sen auktoriteetti on selvä. Kun molemmat vanhat nartut tulivat sukukypsiksi, ne tarkkailivat toisiaan. Ainoa tappelu syntyi, kun Hannah oli astutettu enkä kasvattaja-Maijan neuvosta huolimatta pitänyt narttuja erillään vaan päästin ne heti yhteen.

Kerronpa esimerkin Hannahin lapsuudesta. Hannahin pentuajan ihmettelin sitä, että Batsheban sisar Fancy oli niin tulinen. Kerran sitten päästimme Fancyn aitaukseen niin että Hannah oli siellä ensin. Fancy ryntäsi suoraan kohti. Hannah liikkui omia aikojaan, ei edes vilkaissut Fancyyn, lähti vain omaan suuntaansa. Fancy palasi nöyränä pois. On väärin luulla, että rähisevä koira olisi se pomo, se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Pomon ei tarvitse rähistä.

Batshebasta ei ole pomoksi. Se on pikkupomo, joka pyörittää omia asioitaan. Jos se olisi johtaja, sen pitäisi koko ajan kytätä muita ja muistuttaa, että minä olen pomo. Kun laumassa on selvä pomo, muutkin voivat rentoutua.

- Hilkka: Lauman ehdoton johtaja olen tietysti minä. Muuten laumassani on tyttöjen ja poikien johtajat erikseen. Kuitenkin, jos koiria on paljon ja ne elävät oikeassa vapaassa laumassa, ne ovat juoksuaikojen ulkopuolella aika pitkälle neutreja. Tällöin urokset eivät ole ritarillisia narttuja kohtaan, vaan ne ovat sitä mieltä, että koira kuin koira, ja rähähtävät takaisin jos narttu alkaa rähistä.

Eri koirat voivat myös olla pomoja eri asioissa: jollakin voi olla oma alueensa, jossa se on pomo, mutta ei muualla. Esimerkiksi Mimillä, joka on hierarkian alapäässä, on suuri tarve puolustaa sohvannurkkaansa, ja muut antavat sen puolustaa sitä lopsauttamatta korvaansa sen murinoille tai ottamatta niitä todesta. Koirilla on myös työnjakoa siten, että naapurin Topi-koiralle haukkuminen on poikien asiana, kun taas tytöt jäävät portaalle istumaan ja katselemaan. Vieraat narttukoirat taas ovat tyttöjen tutkittavina ja pojat pysyttelevät kauempana.

Tytöt ovat tasa-arvoista joukkoa, jossa arvojärjestys määräytyy iän ja rodun perusteella. 12-vuotias Ira ainoana afgaanileidinä on kaikkien yläpuolella. Reetta on kaikkien kaveri, jolle kukaan ei sano pahaa sanaa, mutta jos äiti-Seera päästää pienenkin ärähdyksen, Reetta lamautuu täysin. Seera ja Balisha ovat aina hyväntuulisia ja iloisia ja kaikkien kanssa hyvää pataa.

Ira oli taloon tullessaan henkisesti ja ruumiillisesti todellinen raakki, surkea koira. Se palautui aika nopeasti noin puolessa vuodessa ja siitä kasvoi itseoikeutettu, hyvä pomo. Riittää, että se tulee paikalle ja ryhdistäytyy, kukaan ei aseta sen asemaa kyseenalaiseksi eikä kukaan salukinartuista ole yrittänyt sen ohi.

Afgaanin sosiaalisuus näkyy siinäkin, että Iran tullessa afgaani-narttuni Riikka otti asiakseen houkutella sen ulos kuorestaan, se kulki Iran perässä ja kävi tervehtimässä ja tönimässä sitä kuin selittääkseen "näin täällä ollaan". Se ymmärsi, että Iraa täytyy auttaa ja ottaa se mukaan. Näin vuosien saatossa minulla on ollut paljon koiria ja kokoonpanoja, siinä vaiheessa koirien johtaja oli salukinarttu Hunaya, ja sen kuoltua Ira siirtyi automaattisesti johtoon. Muissa ei ollut pomoainesta.

Uroksista Carlo ei ole koskaan yrittänyt nujertaa Iraa, vaan kaikki tytöt olivat tunnustaneet Carlon pomokseen. Kun Jesse palautui taloon, se otti hyvin nuorena, alle puolitoistavuotiaana Carlon kanssa kaksi kertaa yhteen. Ne tekivät sen juuri kuin kirjoissa sanotaan susien tekevän, ei mitään jälkiä kummassakaan, mutta kova murina kun koirat paiskoivat toisiaan pitkin tannerta. Carlo ei halunnut antaa periksi, mutta joutui taipumaan fyysisen voiman edessä. Nyt pojilla on aivan upeasti selvät sävelet eikä Jessellä ole tarvetta tuoda esiin johtajuuttaan. Mutta Carlo väistyy, jos on tilanne josta Jesse haluaa mennä ensin. Carlo ja Jesse eivät ole koskaan sanoneet Iralle mitään, ne ovat tasaväkiset pomot. Suhteiden verkko vaikuttaa tällä hetkellä monimutkaisemmalta: Carlo oli muiden pomo, mutta Jesse on nyt vain Carlon pomo eikä ota näkyvästi kantaa tyttöihin.

- Riitta: Laumassani on enimmän aikaa ollut selvä johtaja. Yleensä siinä on tavallaan kaksi johtajaa: uros, joka hallitsee suhteet ulospäin sekä narttu, joka komentaa parhaimmillaan johtajaurostakin. Ensin johtajauros oli Zaali, ensimmäinen afgaaniurokseni 70-luvulla. Sitten paikan sai luonnollisesti Hemmo, joka kasvoi lauman ainoaksi urokseksi. Sen laumaa puolustava käyttäytyminen noin 7-9 kuukauden vanhana oli niin dominoivaa, että järjestin sille tapaamisen itseään paljon vanhemman, vieraan, hyvin voimakastahtoisen afgaaninartun kanssa. Hemmo komensi hulluuksissaan vanhaa narttua ja sai kunnon pöllytyksen. Hemmosta tuli tällä opetuksella erittäin hyvä ja tasapuolinen lauman johtaja. Olen sitä mieltä, että koiralaumassa pöhkösti käyttäytyvää nuorta uroskoiraa ei voi opettaa yksin edes hyvä, laumaa ymmärtävä ihminen, vaan osan opetuksesta tulee antaa nimenomaan toinen koira.

Hemmo menetti johtajuuden noin 8-9-vuotiaana omalle velipuolelleen. Se tapahtui noin kolmessa sekunnissa: velipuoli Rudolf (jonka äitini halusi seurakseen joitakin vuosia sitten) otti sisään tulevaa Hemmoa kiinni niskasta ja viskasi sen keittiön nurkkaan. Hemmo, joka parhaassa kunnossaan painoi 30-31 kg, sai kaulaansa kulmahampaan reikiä ja hyppäsi pöydälle "paikattavaksi" Rudolfiin katsomatta. Hemmo ei koskaan edes yrittänyt tavoitella valtaa takaisin. Joitakin aikoja tämän jälkeen se siirtyikin äitinsä kanssa "paremmalle puolelle" eli olohuoneen sohvalle löhöilemään. Tällä hetkellä lauman johtajana toimii Pomo. Se ei ole saavuttanut asemaansa missään yhteenotossa, vaan siitä vain yksinkertaisesti on vähitellen kehittynyt nimensä mukaisesti pomo. Samanikäisillä Toivolla ja Pomolla oli nuorempana keskustelua siitä, kuka on johtaja. Se tapahtui yleensä silloin, kun minä en ollut kotona, vaan hoitajana oli joku muu. Lopputulos oli "paljon ääntä ja vähän reikiä". Meillä ei ole suuresta urosmäärästä huolimatta ollut ongelmia koiratappeluiden kanssa. Erilaisia kähnäyksiä on toki sattunut, mutta olen aina verrannut niitä keskenkasvuisten poikien nujakoihin. Jos huushollissani eläisi muutama 13-15-vuotias poika, olisi varmasti jollakin heistä joskus silmä mustana.

  
Artikkelisarjan osa 2