Unelma vai todellisuus?

Eta Pauptit
Afgaani 2/77 ja 4/98

Yllä oleva otsikko oli hollantilaisen vinttikoirajulkaisun De Honderveld artikkelissa, jonka Eta Pauptit, kennel v.d. Oranje Manege, on kirjoittanut. Artikkelia pidetään eräänä parhaista ja osuvimmista, mitä afgaaneista on viime aikoina kirjoitettu.

Kuinka monta afgaania olenkaan mahtanut nähdä elämäni aikana? Sitä en enää tiedä. Kuinka usein minulta on kysytty: ”Mitä pidätte koirastani?”. Sitäkään en tiedä… Kuinka monessa näyttelyssä olen käynyt – siihen en osaa vastata. Usein olen ollut samaa mieltä tuomarin kanssa – mutta usein myös eri mieltä. Kuitenkin aina olen pystynyt ymmärtämään tuomareiden epävarmuutta heidän arvostellessaan afgaaneja. Sillä kun katselee suurtakin afgaanikehää, pitäisi heti ensisilmäyksellä erottaa oikea tyyppi kehästä. Miten tämä on selitettävissä? Onko niin, että ihanneafgaanini on aina silmieni edessä? Vai onko se seurausta siitä, että olin aikaisemmin paljon tekemisissä taiteen kanssa ja itsekin maalasin, vai siitä että ratsastin paljon ja opetin hevosia? Ensi näkemältä tuntuu siltä, ettei maalaamisella ja hevosten opetuksella ole mitään yhteistä. Mutta molemmat ovat luonteeltaan taiteellisesti luovaa työtä, joka antaa mahdollisuuden oman ihannekuvan syntymiseen. Hevosten opetus on myös hevosen ja sen liikkeiden ”muodon luomista” – se on taidetta! Ratsastettaessa on hevonen hallittava. Mutta hevosen todella hallitseminen vaatii sen lihasten tuntemista ja taitoa vaikuttaa niiden toimintaan ja saada ne notkeiksi, poistaa hevosesta jäykkyys ja saada se rentoutumaan. Ja sitten harjoittaa hevosta niin, että se kiinteytyy. Tällaiseen perusteelliseen työhön voi ryhtyä vain silloin kun ihanne on mielessäni ja kun pelkällä katseella ymmärtää missä virheitä on.

Näin on asian laita jokaisen eläinlajin suhteen. Täten voin nähdä unelmissani ihanneafgaanin, muodostaa mielikuvan siitä miltä se näyttää ja voin tunnustella sitä silmät suljettuina. Jos sinulla on onnea tunnustella tällaista suurenmoista lajinsa edustajaa, niin sinun tulisi ensin asettaa molemmat kätesi sen kuonon ympärille, peukalot kirsulle ja sormet leuan alle. Sitten käsiä taaksepäin kuljettaessasi voit tuntea kuono-osan loivan kaarevuuden, joka saa aikaan jalon vaikutelman sekä vahvat leuat. Tunnet loivan otsapenkereen, joka on hyvin samanlainen kuin ihmisellä. Tässä kohdassa tunnet myös parhaiten pään syvyyden ja leveyden. Sitten tunnet korvien kiinnityksen, niskakyhmyn sekä kaulan, jonka tulisi liittyä säkään suorassa linjassa. Etupuolella kaulalinja kaareutuu hieman eteenpäin. Sitten sormet tuntevat voimakkaan rintaluun molemmilla puolilla olevat kolot, peukalot seuraavat sä’än linjaa, jonka tulisi kevyesti laskeutua ja tunnemme voimakkaat lavat, jotka ovat tasaiset mutta kuitenkin lihaksikkaat. Sä’än takaa nousee selkälinja aavistuksen verran ja kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet. Kädet ylettyvät lanteen ympärille. Sarvennaiset ovat selvästi erillään toisistaan ja mieluummin ulos- kuin ylöspäin suuntautuneet. Lantio laskeutuu loivasti, häntä on tukevasti kiinnittynyt ja päättyy mieluiten silmukkaan ja koira kantaa sitä koholla.  Sitten ovat vuorossa takaraajat. Sinun pitäisi tuntea voimakkaat luut kun tunnustelet takaraajoja molemmin käsin, raajojen yläosan tulee olla hyvin lihaksikkaan, polviosan hyvin kulmautuneen Ja sitten tulee afgaanin silmiinpistävin piirre: Takaraajojen erinomainen kulmioitus! Koiran takaraajat ilmentävät sen voimaa, nopeutta ja notkeutta, ominaisuuksia jotka meidän tulisi tuntea käsillämme.

Älä unohda kuljettaa kättäsi koiran rintakehän etuosasta kyynärpäiden taakse. Tunnustele eturaajaa ja hämmästyt kuinka paljon voimakkaammat luut ovat kuin osasit kuvitellakaan. Nosta koiran käpälää ja aseta se käteesi, käpälän tulisi tuntua leveältä ja kiinteältä, varpaiden tulisi olla kaareutuneet kuin petolinnun nokka ja sen lisäksi niiden tulisi olla hyvin joustavat. Tämän jälkeen työnnä eturaajaa taaksepäin niin huomaat että kyynärpäät ulottuvat hieman kauemmaksi kuin säkä. Kun teet tämän, pane toinen kätesi lapojen päälle ja huomaat että lavat suorittavat tämän liikkeen ilman että luut paljon liikkuvat.

Ei ole ihmeellistä, mitä tällainen olento pystyy tekemään: se pystyy lähtemään laukkaan paikaltaan - toisin kuin mikään muu eläin maailmassa. Se pystyy hyppäämään ilman vauhtia (ilman että sen täytyy juosta ensin). Tällaiset takaraajat saavat aikaan höyhenenkevyen käynnin ja hallitun, jäntevän selän. Kallon takaosasta häntään kulkee puhtaan fyysisen voiman linja. Koiran tulisi kulkea niin, että takaraajat ulottuvat tarpeeksi pitkälle rungon alle ja eturaajat tarpeeksi eteen niin, että koira nousee elegantisti maasta ilman polven liikettä. Kaltevat lavat, joille pystyyn nouseva kaula antaa vastapainoa, saavat aikaan eturaajojen tasapainoiset liikkeet. Todellakin katso, kuinka tällainen loistava eläin liikkuu – yksi, kaksi, kolme – täydellisen harmonisesti ilman yhtäkään liiallista liikettä, sirosti ja samanaikaisesti täynnä voimaa.

Onko yhä välttämätöntä etsiä rodun lisäpiirteitä kirjasta, onko arvosteltaessa välttämätöntä kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin kuten silmien väriin. Ei ja vielä kerran ei!

Afgaanit ovat erityistä rotua. Jos näet koiran, joka ilmentää jotain tämän rodun ihanteesta, älä silloin välitä pienistä yksityiskohdista, tarkkaile silloin vain sen kauneutta. Kyllä tiedän, millaista se on; kolme enemmän tai vähemmän hyvää koiraa rinnatusten kehässä ja tuomareilla ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin merkitä muistiin heikot kohdat ja virheet verrattuna koirien hyviin puoliin. Mutta rakkaat tuomarit, sallikaa minun puhua sen puolesta, ettei arvosteltaisi yksityiskohtia vaan että tyyppi olisi tärkeintä koirassa.  Unohtakaa virheet, jotka johtuvat iästä tai nuoruudesta mieluummin kuin sijoitatte ensimmäiselle sijalle ”virheettömän” koiran, jolta puuttuu tyyppiä.

Tuomarien tulisi aina yrittää kiinnittää ”itämaisten” koiriemme uusien omistajien huomiota ihannekoiraan. Arvostelkaa päättäväisesti ja nopeasti, pysykää uskollisina ihannekoiran ajatuksellenne kaikissa tilanteissa. Kasvattajat tehkää samoin! Pitäkää ”tyyppiä” tärkeimpänä asiana kasvattaessanne pentuja. Älkää välittäkö pienistä yksityiskohdista kuten väri, koko, turkki tai polvenliikunta tai tummat silmät siksi, että nämä yksityiskohdat ovat viehättäviä. Seiskää molemmat jalat maassa mutta pää korkealla pilvissä ja yrittäkää saada aikaan se ihannekoira, josta me kaikki uneksimme. Tämä on niin helppoa ja kuitenkin niin vaikeaa. Kun pennut ovat kasvaneet, esittäkää niitä näyttelyissä. Mutta tehkää se hyvin. Esittäkää koiranne itse, hallitkaa sitä itse mutta häiritsemättä sitä. Olkaa sen takana kehässä, niin että sen hyvät kohdat voidaan nähdä selvästi.  Pitäkää sitä silmällä koko ajan ja pysytelkää sen lähellä. Koiran hyvin esittäminen on taidetta, jota täytyy vaalia. Tarkkailkaa kuinka vaikuttava koira on, kun se esitetään hyvin. Se seisoo kehässä vakaana, erittäin levollisena. Voitte hallita sitä yhdellä sormella. Eikö olekin ihana ylpeyden tunne ohjata tällaista kaunista, voimakasta eläintä, olette ikään kuin viulunsoittaja jousi instrumentin kielillä. Esitettynä tällä tavoin afgaanista saa esille enemmän, siitä tulee kauneimpia vinttikoiria. Lisätkää tai vähentäkää koiran hallintaa, jotta esittäisitte parhaiten sen luonteen ja anatomian tuomarille. Mikä ihana ja mielenkiintoinen kokemus. Onko se unelmaa vai todellisuutta?

Käännös "Der Vindhundfreundista" Ami Airas ja Helena Launonen