SARJASSAMME WANHOJA WAIKUTTAJIA

Kans & Pohj Mva V-67,-69 Tuohi-Tikan Hupakko (16.2.1963-16.11.1975)

Pirkko Konttinen 
Afgaani 3/92

Kun toinen afgaanipentueemme syntyi 16.2.1963, tiesin, että yksi narttupentu tulisi jäämään meille. Olin vakaasti päättänyt pitää parhaan, nythän oli valinnan varaa, kun narttujakin syntyi neljä! Asiantuntemusta ei puuttunut, olihan tämä kaksi vuotta aikaisemmin syntyneen esikoisafgaanipentueemme toisinto. Isä oli Kans & Pohj Mva V-59,-61,-62 Tajmahal Abd-Ul-Djari ja emä SF S Mva Tajmahal Anya.

Valintani oli oikeastaan itsestään selvä. Kolme ehdokkaista oli kermanvärisiä mustin maskein kuten äitinsä. Entä neljäs – se oli aivan kuparinpunainen, maskikin kiiltävän musta. Vaikka paras piti valita noin luovutusiässä, oli aivan selvää, että tämä punainen pentu jäisi taloon. Näin tuli Hupakosta minun ensimmäinen afgaanini.

Asuimme eteläisessä Helsingissä, lähellä Tähtitorninmäkeä. Siellä Hopi (yhdistelmä sanoista hobby – harrastus ja hope – toive) harjoitteli sekä näyttelyihin että juoksuihin. Talin kentällä Munkkivuoressa Hopi aloitti juoksuharjoittelun jo alle 4 kuukauden vanhana ja näyttelyura alkoi pentunäyttelyistä.

Nuortenluokan voitot tulivat marraskuun –63 Messuhallista, helmikuun –64 erikoisnäyttelystä Tapanilassa, maaliskuun –64 Messuhallista jne. Ensimmäinen serttinauha koristi näyttelyhihnaa Lohjalla 14.6.1964. Samana vuonna tuli sertit myös Jyväskylästä, Forssasta (RP), Lapualta (RP, Paras Vinttikoira), Lahdesta (RP) ja Porvoosta. Serttiä ei muuten saanut nuortenluokan kautta, piti olla avoimessa luokassa (15 kk ->). Valionarvosäännöt puolestaan vaativat, että sertit piti olla kahdelta eri vuodelta. Vuoden ensimmäinen näyttely oli Lappeenrannassa pääsiäisenä, kylmässä maneesissa. Siellä oli aina todella kova taso. Jos Helsingin kv-näyttelyissä oli 700-800 koiraa, oli Lappeenrannassa yli 300. Suuri osa koirista oli edellisen vuoden serttivoittajia, joille tämä oli ensimmäinen tilaisuus saada valionarvoon oikeuttava sertti toiselta kalenterivuodelta. Sertit Hopi sai, Lappeenrannan (RP) lisäksi vielä Messuhallista ja Hämeenlinnasta (RP, Paras Vinttikoira). Valiopäivämäärä oli 28.5.1965.

Entäs cacibit? Ensimmäinen Oulusta 31.5.1965, sitten Kööpenhaminasta (VSP) saman vuoden syksyllä, samoin Tukholmasta (VSP). Seuraavana vuonna Kouvolasta (RP), Sundsvallista (RP), Örebrosta (VSP), Tutusta sekä syksyn Messuhallista. Kansainvälisen valion arvon FCI:n diplomissa on päivämäärä 2.8.1966.

Vuoden –67 tärkein näyttelysaavutus oli Voittaja-titteli. Samana vuona syntyivät Hopin ensimmäiset pennut, ja yhdessä Rikin kanssa käytiin –68 näyttelyissä Norjan Larvikissa 1/2 SA, Vallentunan erikoisnäyttelyssä (Skoklosterin edeltäjä) val 3 SA, Tanskan Holstebrossa val 2 SA. Vuonna –69 tuli meriittilistaan toinen Voittaja-titteli. Viimeinen suuri voitto Hopin näyttelyuralla oli RYP Turun erikoisnäyttelyssä vuoden –73 alussa, kuin Hopin 10-vuotisjuhlassa. Vuoden Afgaania ei vielä näinä aikoina valittu.

Juoksupuolen tuloslista ei ole yhtä näyttävä, mutta tosissaan Hopi aina juoksi. Esim. 200 m SM-juoksuissa –67 tulos oli 2/5, samana vuonna 300 m SM-juoksuissa 4/5, seuravana vuonna 400 m SM-alkuerissä 4. (35,8 s) ja loppukilpailuissa 3. (35,5 s).

Kans & Pohj Mva V-67,-69 Tuohi-Tikan Hupakko "Hopi"

 

Ensimmäisen pentueen isäksi olin ajatellut Int Ch Mazar-i-Sharif Kheliä, yhdistelmä olisi ollut suvultaan toisinto Tuohi-Tikan erittäin lupaavasta K-pentueesta. Valitettavasti Khel oli tietämättäni kuollut eikä näitä pentuja tullut. Amerikkalainen Rikimme (Int Ch Panameric of Stormhill) oli tarkoituksella tuotettu Tuohi-Tikan suppeisiin linjoihin sopivaksi, sillähän oli samoja Crown Crestejä takanaan kuin Hopillakin. Ensimmäinen pentuehan oli jännittävä – uusia värejä, uusi yhdistelmä! Ruotsista soitettiin samana iltana, onko brindleä urosta? Onko se tähti? En luvannut – miten vastasyntyneestä voi sellaista luvata! Kauppoja ei siis tule, ei sitten. Seuraavana päivänä tilaus uusittiin ja tulihan Naskalista tähti. Kuten muistakin siitä pentueesta. Pennut olivat myös luonteeltaan onnistuneita ja niin uusimme yhdistelmän: S-pennut, joista Sinisukka jätettiin vanhempiensa seuraksi.

Hopin toinen pentue oli sekin tarkoitettu Rikin nimiin, mutta Rikillä oli muut morsiot mielessä. Hopi keimaili ihan tosissaan, kun Riki ryntäsi parvekkeelle ja alkoi kaihoisan piipityksen. Kuka? mietti Hopi ja tarkisti tilanteen. Kadulla tepsutti naapuritalon airedale-neito täysin tietoisena parhaitten päiviensä kutsutuoksun voimasta. Nyt loppuivat Hopin pusut Rikille ja siitä lähtien haukuttiin kaikki airedalet raivolla maan rakoon. Varauros oli valmiiksi mietitty, ja niin Hopi vietti juhannusta Inkoon Barösundissa Ch Immerwach Klaxonin kanssa. Tämä keskikesän juhlahan on tunnetusti lemmenaikaa ja niin J-pentueemme syntyi. Airedalejuttu oli ilmeisesti Hopin ja Rikin kesken sovittu ja päätetty yrittää vielä kerran: syntyivät S- ja U-pentueet. Koko U-pentueemme meni vientiin.

Hopi oli ensimmäinen ja tärkein oma koirani. Sen kanssa matkustin ensin Turistiauton bussilla Kampintorilta Taliin harjoituksiin, junan konduktöörivaunussa ympäri Suomen, Naantalin kautta Ruotsiin Nordian tai Skandian kansipaikalla, penkillä nukkuen, käsilaukku tyynynä ja remmi ranteen ympäri kiedottuna. Milloinkaan ei Hopista ollut häiriötä matkalla, se tiesi jo ennalta mitä halusin. Lapuan näyttelyssä 2.8.1964 Lauri Vuolasvirta aloitti arvostelun: ”Erittäin hyvätyyppinen narttu joka esiintyy ja esitetään loistavasti. Koiralla on harvinainen oikea afgaanin ilme.” Ja siinä hän piti tauon, lähetti kehätoimitsijan jonnekin ja jäi odottamaan. Ja pian kuuluikin yli näyttelyalueen kuuluttajan selostus, kuinka siinä ja siinä kehässä oli esiteltävänä afgaaninvinttikoiran harvinainen ominaisuus. Kun väkeä oli Lallen mielestä tarpeeksi, hän tuli uudelleen Hopin eteen ja toisti tuon tunnetun ilmetestin. Hän tuli suorana kohti näyttelyasennossa seisovaa koiraa ja heilautti arvaamatta kättään aivan kuonon editse. Entä Hopi – se katsoi juuri kuten rotumääritelmä englanniksi sanoo: at you and through you. Se ei silmäänsä räväyttänyt, saatikka katsonut tuomaria. Odotimme Best In Show –kilpailua iltaan asti, mutta kun ajokoirakehä pyöri vielä loppuakaan häämöttämättä, luovutimme.

Toinen näyttelykokemus, jonka paikalla olleet varmasti muistavat, sattui Tukholman kansainvälisessä suurnäyttelyssä. Ensimmäiset yhteiskierrokset oli jo juostu ja seisoimme rivissä vuoroamme odottaen. Tuohi-Tikathan ovat yleensä aika viimeisinä ja minulla oli jano. Lähellä kehää oli Coca-Colan myyntipiste. Odota, sanoin Hopille, menin juomaan kokiksen ja palasin kehään. Voi ihailijoitten ilmeitä, kun koira seisoi kuin BIS-voittaja asennossa koko ajan, ajatelkaa – afgaani! Kotona se oli samoin kuin osa minua, kun luin illalla väsyneenä johonkin tenttiin, se painoi päänsä kirjojen tai muistiinpanojen päälle ilmoittaen haluavansa jo yöpuulle. Hopi oli myös monissa mainoskuvauksissa.

Hopin jälkeläisissä Rikin kanssa oli varsinaisesti uutta ja vain Rikiin viittaavana brindle ja bl/brindle väritys, mikä saattoi hämätä. Kun itselläni oli kotona molemmat, en varsinaisesti ole hakenut erityisesti kummankaan piirteitä. Klaxon-pentue oli epätasaisempi, mutta Hopia näin monessa, ehkäpä enemmän tätä etsienkin. En ole kenenkään kuullut valittavan Hopi-pentujen luonteesta eikä näyttely- tai juoksusaavutuksiakaan tarvitse hävetä. Koska Hopi oli rotunsa hyvin tunnettu edustaja laajalla alueella, sen pennuista suurin osa meni afgaaneista vakavasti kiinnostuneille, innostuneille harrastajille, joille kuuluu suuri osa ansioista. 

Hopi syntyi Kasarmikadulla asuessamme, sai omat pentunsa Lauttasaaressa ja muutti lopuksi Kirkkonummen Luomaan. Olimme ostaneet tulevan kotimme kesällä, muutto oli edessä tammikuussa –74. Tukholman näyttelyyn oli ilmoitettu Rikin jalostusluokka ja sen jälkeläisistä oli pyritty keräämään parhaat kokoon, kauempaakin. Lähtöä edeltävänä iltana Hopi sairastui, se oksensi verta koko yön ja Pieneläinklinikalla eläinlääkäri Skutnabb totesi sen jo kliinisesti kuolleeksi. Olin luvannut Hopille oman, ison pihan ja näin piti käydä – älä anna periksi! Ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vielä yritettiin verensiirrolla pelastaa melkein yksitoistavuotias, kliinisesti kuollut koira. Yritys onnistui, Hopi jäi klinikalle aivan viimeiselle viivalle. Arvatkaa, lähdinkö mielelläni Rikin kanssa Tukholmaan, ja arvatkaa, miltä tuntui takaisin tultuamme Turussa puhelimessa saatu tieto, että Hopi oli kotona! Hopi sai vielä aikaa, nautti omasta pihasta (kaipasi kuitenkin kavereita Lauttasaaresta) ja kahden kesän jälkeen syksyn Messuhallin aikana minun oli pakko siitä luopua. 

Toista Hopia ei minulle milloinkaan tule, ehkä joku on yhtä hyvä ja voitokas, mutta kukaan ei niin tärkeä. Nykyisin näen vielä Hopin jälkeläisissä monessa polvessa sen piirteitä, sen ilmeen välähdyksiä ja olen iloinen siitä, että monet ovat pyrkineet siihen tyyppiin mitä Hopi edusti.

Riki ja Hopi, Tuohi-Tikan N-, S- ja U-pentueiden vanhemmat

  
Hupakko pohjoismaisessa afgaaninjalostuksessa

Annika Kutilainen
Afgaani 3/92 

Tuohi-Tikan Hupakon pentueet SA-FA:n galleriassa

Hupakolla oli siis kaikkiaan 27 jälkeläistä, joista 15 oli valiota, 8 kansainvälistä. Suurin osa, 16, vietiin ulkomaille ja ainakin yhtä monella oli pentueita (jalostukseen käytetyt koirat on luettelossa merkitty asteriskilla). Hupakon jälkeläisiä käytettiin ahkerasti jalostukseen, minkä ansiosta se löytyy hyvin monen pohjoismaisen nykykoiran takaa. Nartulle tämä on rajoitetun jalostuskäytön vuoksi melkoinen saavutus. Toisaalta Hupakon merkitystä afgaaninjalostuksessa ei juuri voida arvioida irrallaan Panameric of Stormhillin merkityksestä, tekihän se suurimman osan pennuistaan tämän silloin eksoottisen värisen, uuden ja kiinnostavan uroksen kanssa.

Panamericin ja Hupakon lapsista jatkoivat kotimaassa sukua näihin päiviin Nirvana, Nuoli, Soolo ja Sinisukka. Nirvana oli Al-Farazin kantanarttu (M- ja S-pentueet). Nämä linjat jatkuvat Suomessa Parlayan, Blackmandy’s, Emir El Haddz, Firesoul’s ja Ninicon koirissa. Nirvanan Ruotsin kautta kiertäneestä tyttärenpojasta Machirista tuli yksi suomalaisen afgaaninjalostuksen peruskiviä. Nuolella oli useita pentueita, sen pennuista jatkoivat sukua mm. Tazi-Pa-Chenga Arietta Kuki-Marin kennelissä sekä Norjassa inttisisarukset Nordkrokens Gentiana Al Dahna’s kennelissä ja Gaia Oskani’s kennelissä. Soolo oli suosittu siitosuros, jolla oli 10 pentuetta Suomessa ja kaksi Ruotsissa. Soolon jälkeläisiä oli mm. Sonate’s-kantanartun Sonaatin äiti Ran-Har Chiara. Sinisukalla oli kolme Tuohi-Tikan pentuetta (Y, T, P), josta Taika oli Taikatassujen ja Pilke Pices-afgaanien kantaemo. Sinisukan pojalla T-T Talismanilla oli 6 pentuetta, jälkeläisistä suku jatkuu Neliapilan Piparmintun kautta. Sinisukan poika T-T Pelimanni oli Scaramis F-pentueen isä ja tuoreiden Scaramis D-pentujen äidinäidinisä. Tytär T-T Yraja oli Goat-Wools Å-pentueen emo ja löytyy mm. ruotsalaisten Imdee’s-afgaanien takaa.

Naskali oli ruotsalaisen Jildirim-kennelin siitosuros, jolla oli jälkeläisiä kotikennelin lisäksi mm. El Khyrias- ja Ismails-kenneleissä. Tätä kautta se löytyy mm. Ismails Tabrizin jälkeläisten takaa. Naskalin ja El Khyrias Baradarzaden poika El Khyrias Baccarah on norjalaisen Åge Gjetnesin voitokkaan A-Ha-pentueen (Int Ch Hunting High And Low jne.) äidinäidinisä. Siniparta meni Saksaan Ursula Schultzen Pachacumac-kenneliin. Se oli mm. Int Ch Zulfikar Pachacumacin isä, ja suku jatkuu laajalti sitä kautta. Ultralla oli norjalaisessa Sianda’s-kennelissä D- ja F-pentueet, ja se on sitä kautta mm. Ch Sianda’s Call Me Jacquesin äidinisänäiti. Ultima oli Ruotsissa Chapeau-Claque-kennelin kantanarttu (A-, C- ja D-pentueet) ja linja palautuu Suomeen Chapeau-Claque Forbidden Loverin jälkeläisissä.

Hupakon ja sen puoliveljen Klaxonin pennuista suku jatkuu Jenkan ja Juminan kautta. Jenkka jäi Suomeen ja synnytti Suvituulen-kennelissä E-, H- ja M-pentueet, näistä Eloviljan jälkeläisiä löytyy Tazi-Pa-Chenga Sabinan kautta Tazi-Pa-Chenga N- ja P-pennuista ja Norjassa Cheyenne Athoksen jälkeläisissä. Mielenkiintoista on, että Jenkan kahden viimeisen pentueen isä oli T-T Soolo, joten Hupakko tuplattiin tässä yhdistelmässä. Näitä koiria ei käytetty jalostukseen. Jumina meni Boxadan-kenneliin Tanskaan ja siitä tuli tyttärensä Boxadan Sweet Lazy Queenin kautta hyvin monen Boxadan-koiran esiäiti. Suomessa se löytyy sekä Achilleuksen että Boxadan As You Liken jälkeläisistä. Amerikkaan viedyllä Jolly Finnillä oli Pirkon muistaman mukaan pentueita silläkin, mutta näitä koiria ei löydy American Afghan Hound Associationin valioluetteloista eikä nykyisten koirien sukutauluista.