Suomen Afgaanit ry:n artikkelikirjasto

Kans Pohj Mva Tiara del Flamante
5.5.1966 - 5.6.1979

Kans Pohj Mva Rashik del Flamante
15.8.1967 - heinäkuu 1981

Annika Kutilainen
Afgaani 3/94

Rashik ja Tiara del Flamante olivat kaksi 1970-luvun alun näyttelytähteä, joista etenkin Rashik tunnettiin afgaanimaailman ulkopuolellakin. Molemmat vaikuttivat aikanaan rodun kehitykseen myös jälkeläisillään. "Raski" ja Tiara olivat 14 vuoden ajan erottamattomat, ja yhdessä he jakoivat monien näyttelyiden kärkisijat. Tämän vuoksi tuntuu oikealta myös esitellä heidät yhdessä. Haastattelimme Rashikin ja Tiaran omistajaa, Maria Keskitaloa Hämeenlinnasta.

Maria Keskitalo muistaa vieläkin Hämeenlinnan koiranäyttelyn 1960-luvun alussa, sillä siellä hän näki ensimmäistä kertaa afgaanin. Koira oli nuori Tuohi-Tikan Tuulihattu, ja se teki lähtemättömän vaikutuksen seistessään ylväänä ilta-auringon punaisessa valossa katsellen etäisyyteen tummilla silmillään. Näyttely meni tämän ilmestyksen ympärillä kierrellessä, ja sitten pantiin haku päälle: tällainen koira on saatava. Vuotta myöhemmin Keskitalot saivat tiedon, että Aulikki Norometsällä olisi pentuja Lappeenrannassa. Pentujen emo oli voittoisa Kans Pohj Mva V-63 Tuohi-Tikan Tuulentrilli, joka oli käynyt Tanskassa tutustumassa englantilaissyntyiseen DK Ch Horninsea Shakariin. Jäljellä oli kaksi pentua, joista kullanvärinen Tiara valittiin muuttamaan Hämeenlinnaan. Vuotta myöhemmin Tuulentrillillä oli taas pennut, isänä tällä kertaa kuuluisa tanskalainen Int Nord Am Ch El Kamas Wladimir. Aulikki Norometsä halusi pentueen ainoan uroksen pääsevän näyttelyitä harrastavaan kotiin, ja niinpä hän tarjosi sitä Keskitaloille. Siitä alkoi 14 vuotta kestänyt afgaanielämä näyttelyineen, voittoineen ja ystävineen. Keskitalojen kaksi poikaakin syntyivät "koirien välillä" ja kasvoivat yhdessä niiden kanssa. Maria kertoo, että lapset ja afgaanit sopivat erittäin hyvin yhteen ja kasvattivat toisiaan.

Mika Keskitalo ja Rashik tammikuussa 1968

Molemmat afgaanit osoittautuivat erittäin menestyksekkäiksi näyttelyissä. Vuosina 1970-1973 he olivat lähes lyömättömiä ja vuorottelivat keskenään ROP- ja VSP-paikoilla. Koirien kanssa käytiin läpi maan päänäyttelyt ja erikoisnäyttelyt, joista Maria arvostaa erityisesti SA-FA:n erikoisnäyttelyn voittoja. Afgaanien erikoisnäyttely järjestettiin tähän aikaan kolmen vuoden välein, ja siinä Rashik oli VSP vuonna 1970 ja Tiara 1973 - ROP oli Tiaran poika Eduardo del Flamante. Rashik toi afgaaneille julkisuutta myös Messuhallin kansainvälisen näyttelyn BIS-2-voitollaan 1972. Muun muassa Uusi Suomi kirjoitti: "Rashik on todella upea ilmestys kehässä. Se on silmiinpistävän hyvinhoidetun näköinen ja itse rauhallisuus." Ilta-Sanomat taas kertoi, että Rashik "keräsi parin näyttelypäivän aikana eniten taputuksia".

Tiara oli Messuhallin näyttelyssä edellisenä vuonna RYP. "Afgaaninvinttikoira del Flamante Tiara oli yleisön ehdoton suosikki juostessaan pehmeästi vaaleanruskea turkki hulmuten tuomariston edessä", Hesari hehkutti (29.11.1971). HVK:n erikoisnäyttelyissä molemmat ylsivät korkealle: Tiara oli BIS Herttoniemessä 1972 ja Rashik voitti kerhon 10-vuotisjuhlanäyttelyn BIS:n 1971. Se muistutti suuresti kuuluisaa isäänsä, ja tanskalaiset tuomarit (mm. Ole Staunskjaer) olivat riemuissaan löytäessään suosikkinsa näköisen koiran Suomesta. Vuoden afgaania ei silloin vielä valittu, mutta kun palkinto heidän uransa loppupuolella alkoi kiertää, laskettiin, että Rashik ja Tiara olisivat aktiiviaikanaan olleet sen voittajat. Ulkomailla ei käyty montaa kertaa, sillä cacibit tulivat kertakäynneillä Tukholmasta, Gävlestä ja Norjan Hamarista. Rashik valmistui kansainväliseksi valioksi vuonna 1973 ja Tiara 1974. Marian mielestä Tiara oli kuin suuri diiva Marlene Dietrich, joka jaksoi loistaa lavalla. Se rakasti esiintymistä. Molemmilla koirilla oli koko elämänsä ajan hyvä turkki, joka pidettiin täydessä kunnossa aivan loppuun asti. Turkkinsa alla niillä oli peilit, ja kun "amerikkalaiset turkkikoirat" tulivat, vanhojen linjojen edustajat saivat pitää ääntä peilien puolesta muistuttaakseen, että ne ovat afgaaneilla hyväksyttyjä. Niillä oli myös luonnollinen satula, jota tarvitsi vain vähän sormin nyppimällä siistiä.

Raski voittaa rodun Messukeskuksessa 12.11.77 10 v 3 kk ikäisenä (72 afgaania)

Maria kertoo, että sen ajan afgaaneilla oli aito itämainen luonne, vieraisiin ne suhtautuivat pidättyvästi. Kehässä koirat sietivät ylhäisesti koskettelua ja käskystä pysyivät paikallaan, vaikka näyttelypaikka oli täynnä sähinää ja jännitystä. Tiara oli myös hyvä vahti, jonka hoiviin voi näyttelyssä jättää huoleti kassinsa. Tiara ei murissut, vaan piti "eleettömällä tuijotuksella" varkaat loitolla. Ratajuoksua Tiara ja Rashik eivät harrastaneet, vaan jättivät sen ajan tavan mukaan kevytturkkisemmille sisaruksilleen. Molempien sisaruksissa olikin huippujuoksijoita. Kotioloissa vedettiin kuitenkin käsiviehettä ja koirat jahtasivat jäniksennahkaa innokkaasti - vierailevien koirien kanssa jopa niin innokkaasti, että koko lauma saattoi saman tien painella omille teilleen.

Tiaralla oli muutenkin vahva metsästysvietti. Kun vanhoihin piharakennuksiin ilmestyi rottia, se tappoi niitä armotta kuin salama. Sen villi luonto heräsi niin että se tärisi joka lihas jännittyneenä. Toisin kuin kissat, Tiara ei jäänyt ihmettelemään yhtä saalista vaan saatuaan yhdeltä niskat nurin syöksyi heti hakemaan uutta. Joskus se joutui itsekin "tappolistalle" keskeytettyään jäniksenajon ja ajettuaan kierroksessa olleen jäniksen taivaan tuuliin. Metsästäjät sadattelivat, mutta totesivat samalla, että Tiara taitaisi ottaa jäniksen kiinni jos tahtoisi.

Tiara herätti huomiota tottelevaisuuskentillä. "Afgaanin hypyssä on schwungia, kun se suoritetaan oikeaoppisesti", todettiin eräässä lehtikirjoituksessa.

Tiara oli myös suuri harvinaisuus, maamme ensimmäinen tottelevaisuuskoulutettu afgaani. Se esiintyi tottelevaisuusnäytöksissä ja kilpaili muun muassa Messuhallissa isoon kehään pääsyä odottaessaan. Se voitti ensimmäisiä ja toisia palkintoja. Kerrankin todettiin, että suorituksen ainoa virhe oli, että omistaja seurasi koiraa liikaa! Maria kertoo, että hän koulutti seurakoiria ja päätti samalla opettaa Tiarankin, ja älykkäänä tyttönä Tiara oppi. Kun Maria piti koirakoulua, Tiara oli mukana ringin keskellä esittelemässä malliksi liikkeitä. Kerran ampumakokeessa taas kaikki rottweilerit ja schäferit pakenivat, mutta Tiara seisoi ryhdikkäänä rivissä. Rashik puolestaan oli taipumattomampi eikä osallistunut koulutukseen. Marian kokemusten mukaan afgaani ei oikein kohdeltuna kärsi koulutuksesta, vaan pysyy ylväänä. Koiraa ei saa alistaa, vaan koiran pitää totella häntä pystyssä ja ryhdikkäänä. Muuten koulutusmenetelmät olivat tavalliset, toistoa vain tarvittiin paljon. Talvisin Marian afgaanit vetivät lapsia pulkassa ja nauttivat siitä täysin rinnoin. Tiara oli älykäs, jopa kiero, ja halutessaan silmänpalvoja. Sillä oli tapana karkailla vaivihkaa, kun koirat vietiin aamulla ulkoilemaan tarhaan. Naapurit alkoivat kertoilla, että Tiara juoksi aamulla ohi hirmuista vauhtia eikä antanut kiinni, vaikka Maria tiesi varmasti vieneensä sen hetkeksi tarhaan ja hakeneensa sen sieltä. Aidan takaosasta löytyikin aukko, josta Tiara pujahti aamulenkilleen, ja jonka kautta se myös muina miehinä palasi.

Raskia Maria kuvailee rakastavasti "tyhmänylpeäksi" urokseksi, joka oli kompastua omaan mahtavuuteensa. Se säilytti aina ryhtinsä, sillä oli arvokas käynti ja mahtaileva asenne. Vieraille se ylvästeli ja diivaili. Se oli myös täydellinen herrasmies, joka käyttäytyi hyvin jopa perheessä vierailevia muita uroksia kohtaan. Tiaran poikien kanssa se harrasti urosmaista karhunpainia takajaloillaan seisten. Myös Raski karkaili aina tilaisuuden tullen, pysähteli nostamaan jalkaa ja jatkoi menoa antamatta ottaa itseään kiinni. Kerran se päätyi kuitenkin koiratarhaan ja istui siellä savisena, täynnä takiaisia ja hevosenlannalle haisten ylväänä kuin valtaistuimelta syösty ja tyrmään suljettu keisari Haile Selassie. Toisella kerralla se jäi tiukasti kiinni piikkilankaan ja ilmoitti äänekkäästi ahdingostaan kunnes apujoukot ehtivät paikalle.

Keskitalojen koirat saivat paljon liikuntaa, päivittäin lenkkeiltiin noin 8 kilometriä. Kurahanskat ja haalarit olivat jo silloin yleistymässä, mutta Maria ei käyttänyt niitä omille koirilleen, vaan pesi heidät usein. Siihen aikaan maalla oli vielä saastumatonta, puhdasta savea, joka jätti turkin ihanan tuntuiseksi, kun savisen koiran pesi pelkällä hoitoaineella. Turkkia hoidettiin uudella keksinnöllä, minkkiöljyllä, jota ostettiin kilvan ulkomailta, ja perinteisellä ruskealla VitaPlussalla. Myös puhdas järvivesi teki turkeille hyvää. Kuivaa turkkia harjatessa käytettiin kostutukseen suihkupulloa tai ilmankostutinta. Ja ruokaillessa oli aina huppu päässä, muuten koirat kieltäytyivät syömästä. Ruokavaliokin oli hyvin tutun kuuloista: riisilihaa tai lihamakaronia (vaikka perhe olisi joutunut syömään kesäkeittoa). Vähitellen tulivat myös koiranmakkarat ja kuivamuonat. Maria oli tarkka koiriensa hampaista, hän harjasi niitä säännöllisesti kalkilla ja pehmeällä harjalla. Tiaralla olikin loppuun saakka vahvat valkoiset hampaat.

Tiarasta tuli aikanaan kahden pentueen äiti. Pennut syntyivät Marian hoidossa, mutta rekisteröitiin del Flamante -nimelle. Kun Aulikki Norometsä muutti Englantiin, kennelnimi siirrettiin Marian nimiin. Molemmilla kerroilla pentuja syntyi huikeat 11 kappaletta. Pennut olivat niin samankokoisia ja näköisiä, että karsiminen oli mahdotonta, joten kaikki saivat varttua suuriksi. Useimmilla oli onni päästä vanhoille afgaaninomistajille ja kaikki hoidettiin hyvin. Pennunostajista tuli hyviä ystäviä - "parempia kuin omat sukulaiset", Maria sanoo. Hänestä afgaanit vetävät puoleensa aivan omanlaatuisiaan ihmisiä.

Ensimmäiseksi sulhasmieheksi valittiin Tuohi-Tikan amerikantuonti Panameric of Stormhill. Näiden pentujen omistajista monet ovat edelleen aktiivisia vinttikoiraharrastajia. Maria muistelee erityisesti kahta nuorta tyttöä, Jaana Laattoa ja Terja Marttista, ja heidän koiriaan Eduardo ja Elegie del Flamantea. Molemmat valmistuivat kansainvälisiksi valioiksi ja "Eetulla" oli lukuisia valiojälkeläisiä. Eniten jälkeläisiä oli kuitenkin brindlellä Emigrant del Flamantella, joka asui Satumaan kennelissä. Echo del Flamantesta tuli Longnose-kennelin kantauros, se sai siellä pentueen Rashikin tyttären kanssa. Veli Empajador del Flamante meni Kokkolaan Birgitta Jokelalle, joka myöhemmin kasvatti salukeja kennelnimellä Al-Yaman. Brindle Estrelita del Flamante päätyi myöhemmin Sinikka Hakkaraiselle. E-pentueen vaiheisiin palataan Wanhoja Waikuttajia -sarjassa.

Toisen pentueen isää harkittiin kauan ja päädyttiin linjasiitokseen, jotta nähtäisiin, mitä suvussa kulkee. Tiaran ja Rashikin yhteiset pennut olivat jaloja ja väriltään goldeneita ja cremejä. Näitä pentuja lähti ympäri maailmaa. Muuan amerikkalainen tuomari, joka oli myös Meksikon olympiauimareiden valmentaja, ihastui arvostellessaan Rashikiin ja Tiaraan niin, että olisi halunnut ostaa ne, eikä ollut millään ymmärtää, että Marialla oli vain nämä kaksi koiraa ja ettei hän suostu niitä myymään. Hän sai sitten näiden yhteisen pennun Caritas del Flamanten, eikä hänestä sen jälkeen kuulunutkaan mitään. Tyttäret Cynthiana ja Crossmollina del Flamante muuttivat Ruotsiin ja saivat siellä jälkeläisiä. Cynthianan omisti Madeleine von Rosen, ja sen jälkeläisiä olivat muun muassa S N Ch Charming-Wynd ja Nord Ch Cheerful-Wynd, isänä Int Nord Ch El Khyrias Diablo. Cynthiana sai vielä 1981 F-pentueen Nord Ch Oriental's Fly Freen kanssa. Crossmollina meni Sol-Enens-kenneliin ja sai siellä E- ja I-pentueet, puolisoinaan Sol-Enens Coronado 1976 ja Nord Ch Fargils David Copperfield 1979. Golden Carasuchia del Flamante muutti Airaksen perheeseen ja sai aikanaan pentueen Int Ch Sirokko von Katwigan kanssa sekä osan nimestään mukaan Scaramis-kennelnimeen.

Myös muut kasvattajat käyttivät Rashikia. Erityisesti pentueet Kans Mva Tuohi-Tikan Nirvanan kanssa olivat menestys. Uros Al-Faraz Menelek muutti Tanskaan ja oli Vuoden Afgaani siellä. Tytär Al-Faraz Mengtzina Mitra lähti Ruotsiin, valmistui kansainväliseksi valioksi ja synnytti Pohj Mva Machirin, yhden nykyisen kantamme patriarkoista, ja Int Nord Ch Matchameij'n joka on supertähti Syringa Set Me Freen esiäiti. Uusintapentueesta narttu Al-Faraz Sahra meni Ruotsiin ja lähetti sieltä "paluupostina" Al-Faraz E-pennut, joista Etan ja Edessan jälkeläisiä löytyy Blackmandy- ja Emir El Haddz -koirien takaa. Ruotsissa linjat jatkuvat myös Raskin tyttären Scanoramas Malaina-Shamalin kautta, josta tuli Jagannatha-kennelin kantanarttu.

Jännittävää oli myös Rashikin ja Tuohi-Tikan Leijan pojan Shamaanin Feisalin muutto silloiseen Neuvostoliittoon. Siellä se osoittautui varsin aikaansaavaksi, päätellen siitä, että se esiintyi jopa Venäjältä Suomeen tuodun turkkilaisen angorakissan sukutaulussa! Sisar Shamaanin Fatshedera tuotti kaksi normaalia afgaanipentuetta Shannazcharo-nimellä. Rashikin pentueet olivat yleensä hyvin suuria, ja taipumus tuntuu jatkuneen sen jälkeläisissä etenkin Al-Faraz ja Sunrice-linjoissa. Viimeiset pentueensa Rashik siitti yli 10-vuotiaana, ja vielä 1979 hän esiintyi 12-vuotiaana Messukeskuksen isossa kehässä jalostusluokkansa kanssa. Näistä isänsä "iltatähdistä" Tajmadoran Donjuan ja Juggler's Angelica saivat aikanaan yhteisen pentueen. Kaikkiaan Rashikilla oli 16 pentuetta Suomessa ja kaksi Ruotsissa. Maria kertoo näkevänsä vieläkin, usean sukupolven jälkeen, missä afgaaneissa on hänen omia koiriaan takana.

Raskin jälkeläisryhmä Messukeskuksessa 1979.

Raskin "ura" kissojen kantaisänä innoitti Marian muistelemaan, että suvussa löytyy kyllä perinteitä tältäkin alalta. Kun perheeseen aikoinaan hankittiin kissa, mietittiin, miten ihmeessä se saataisiin säilymään elävänä. Nyrkinkokoinen karvapallo sijoitettiin suureen verkkohäkkiin, joka kannettiin juhlasaattueessa keskelle keittiön lattiaa. Koirat hyökkäsivät tietysti heti verkolle haistelemaan, mutta perääntyivät äkisti kun pikkuotus hyppäsi kuin sähköiskusta karvat pystyssä, jalat jäykkinä ja sylki kita ammollaan kuin tiikerillä. Koirat katselivat tämän jälkeen pitkät ajat ikkunasta ulos eivätkä olleet jaloissa pyörivää karvapalloa näkevinään. Tiaran äidinvaistot kuitenkin heräsivät: se kehitti itselleen valeraskauden ja imetti pentua kunnes nisät menivät rikki ja se oli pakko vieroittaa. Se vartioi kiihkeästi pikkuistaan vierailta ja Raskilta. "Afgaanikissa" sai nimekseen Hiiri-Seriffi ja hyvän alun turvin siitä varttui mahtava kolli, joka eli peräti 21-vuotiaaksi.

Väreistä Maria kertoo muistavansa hyvin, miten uusia värejä alkoi tulla ja miten niitä aluksi oudoksuttiin. Brindle Panameric oli monille kummajainen, samoin Ami Högströmin ensimmäiset siniset afgaanit. Maailmankuva laajeni kuitenkin vähitellen. Golden mustamaskinen on kuitenkin Marialle edelleen Se Oikea.

Kasvatustyössä Maria painottaa afgaanin ominaisluonnetta. On aina suuri suru, jos afgaani joutuu vääriin käsiin. Afgaani ei ole vain ihana sohvalla istuja, vaan sillä on villit tarpeet. Maria toivoo kasvattajilta myös rehellisyyttä. Kasvatustyössä eivät saisi tunteet puhua, vaan kaikki huonotkin asiat olisi tuotava avoimesti esiin.

13-vuotias Rashik viettää tässä eläkepäiviä

Rashik oli loistavassa kunnossa aina 13-vuotiaaksi asti. Viimeinen vuosi oli nopean huononemisen aikaa, takapää alkoi heiketä eikä enää jaksanut nousta. Eläinlääkäri tuli lopulta antamaan vapauttavan piikin. Vielä silloinkin hän ihmetteli Raskin vahvaa sydäntä. Marialle Rashik elää edelleen valkoisessa Rashmek-nimisessä arabioriissa, jonka ihanuus ja vaikeus ovat kuin uudelleensyntyneen Raskin.

Tiaran aika päättyi kesäkuun alussa, kun omenapuut olivat kukkia tulvillaan. Niiden terälehdet varisivat maahan paksuna mattona. Vieläkin kevään omenankukat tuovat mieleen sen päivän.

Tiara ja Rashik olivat tulleet perheeseen, kun lapset olivat pieniä. Nyt oli kulunut 14 vuotta täyttä elämää ja lapset olivat kasvaneet murrosikään. "Yksi aikakausi päättyi ja kirja pantiin kiinni", Maria toteaa.

Perheeseen ei enää tullut uusia afgaaneja, vaikka monet kasvattajat kutsuivatkin pentuja katsomaan. Sen sijaan 1981 tuli valkoinen arabihevosvarsa, jonka luonteessa näkyvät tyypillisen itämaiset piirteet. Varsan Rashmek-nimeä ei ollut valittu itse, vaan se tuli ihanana yllätyksenä, kuin Allahin lähettämänä muistona Rashikista. Hevosen oheen Maria ei halua afgaania hankkia, sillä afgaani turkkeineen ei juuri sovellu tallikoiraksi. Haaveena on kuitenkin afgaani, jonka voisi opettaa istumaan hevosen selässä, kuten muinaiset afgaanit metsästäjiensä kanssa.

Valkoinen ori Rashmek. "Olen aina tuntenut, että tällä oriilla on kaksi sydäntä, sillä pienestä koostaan huolimatta hän on vahva. Siellä sykkivät Tiaran ja Rashikin sydämet."

Rashmek on nyt vuorostaan 14-vuotias. Maria kertoo, miten metsäpolkuja ratsastaessa tuoksu ja hiljaisuus, hiekkatiet ja peltoaukeat saavat kuin siivet sen selkään, ja vauhdin hurma ja äänetön laukka tuovat taas mieleen Tiaran ja Raskin. Unessa hän ratsastaa heidän kanssaan vihreillä niityillä, aina kohti aurinkoa. Ihmiset aina kummastelivat, oliko perheellä ne samat koirat 14 vuotta, sama kissa 21 vuotta tai vieläkin se sama hevonen. Maria puolestaan ihmettelee kysyjiä, hänestä ei ole normaalia luopua eläimistä kevyesti "pitovaikeuksien" takia.

Nyt Maria kertoo seuraavansa afgaanien kuulumisia Koiramme-lehdestä. Näyttelyissä hän ei ole tullut koiriamme katsomaan, koska silloin tulee niin valtava ikävä. Hän kertoo kuitenkin tulleensa kriittiseksi. Jos hän ottaisi vielä pennun, hän haluaisi vain afgaanin, tavoittelematta huikeaa näyttelyuraa. Tärkeintä on rakkaus afgaaniin, sillä yritys saada uusi Rashikin tai Tiaran kaltainen tähti olisi tuomittu epäonnistumaan. "Kun saisi vielä kerran todeksi sellaisen kauniin kuvan", Maria sanoo, "Näyttelyillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä."