VANHOJA VAIKUTTAJIA

Int Nord Ch Panameric of Stormhill 12.4.1966 – 31.1.1979

Pirkko Konttinen
Afgaani 1/89

Jatkamme lopultakin tätä kirjoitussarjaamme, jossa olemme esitelleet 60- ja 70-lukujen tunnetuimpia afgaaneita. Tällä kertaa pyysimme Pirkko Konttiselta kirjoituksen hänen kuuluisasta Kans & Pohj MVA Panameric of Stormhillistään.

”Kyllä se aika ihmeellinen koira on”, kuului äitini ääni puhelimessa. Oli kesä 1967 ja hän oli oppaana Kööpenhaminassa. Kauan odotettu urospentuni oli vihdoin tulossa. Riki lensi Los Angelesista Keflavikin kautta Kööpenhaminaan ja jatkoi yöpymisen jälkeen Helsinkiin. Äitini oli El Shahnameh-afgaanikasvattajan, Lis Gjerlöffin kanssa (suhteilla) päässyt katsomaan tätä pienen kennelimme uutta tulokasta. Ihmeellisyys heidän mielestään oli siinä, ettei pentu ollut ”tavallisen” afgaanin värinen vaan brindle, tämä oli täysin uusi väri heidän silmilleen. Itse olin nähnyt brindlejä afgaaneja Englannissa.

Rikin nuoruus meni nukkuessa. Sen häntä roikkui aluksi aivan suorana maahan asti, mutta hampaitten vaihduttua tuli häntäänkin oikea muoto. Riki kasvoi huimaa vauhtia ja sen turkki samoin. Seuraavana kesänä, jolloin oli ainakin osan kesää kuuma, se voitiin viedä lenkille vain myöhään illalla ja hyvin varhain aamulla, muuten se olisi läkähtynyt.

Kiersimme innokkaasti näyttelyitä ja olimme Tukholman erikoisnäyttelyssäkin, jossa Riki voitti englantilaisella Dennis McCarthylla nuortenluokan ja oli toinen voittajaluokassa. Ensimmäisen Cacibin Riki sai Helsingin syysnäyttelyssä –67, tuomarina belgialainen Nizet de Leemans. Seuraavana vuonna tuli Tanskasta, Holstebrosta Cacib suomalaiselta Sigyn Littorinilta ja Ruotsin Cacib Hälsingborgista englantilaiselta Stanley Dangerfieldiltä. Kansainvälisen valion arvoon oikeuttava neljäs Cacib tuli Kuopiosta 18.5.1969, tuomarina Hans Lehtinen. Norjan valioksi Riki tuli Larvikissa kesäkuussa –68, saadessaan norjalaiselta Tore Edmundilta sertin ja vara-Cacibin. Jyväskylässä –69 Stanley Dangerfield teki Rikistä RYP:n, se hyppäsi Cacibin yli. 

Juoksuradoilla Riki oli varma tekijä, innokas juoksija ja aina viimeinen. Rikin paksu karva oli sellainen ilmanvastus, ettei voittoja hellinnyt, mutta kesken ei matka koskaan jäänyt.

Suurimman panoksensa Riki on jättänyt jalostuksessa. Kaiken kaikkiaan sillä oli 20 pentuetta, 18 eri nartun kanssa. Vain omalla nartullani, Int Ch Tuohi-Tikan Hupakolla, oli useampi pentue Rikin kanssa. Ohessa näette listan sen valiojälkeläisistä. Erittäin monella afgaanilla sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa on ainakin yksi, monella useampikin näistä nimistä sukutaulussaan. Minun mielipiteeni on luonnollisestikin vain minun omani, mutta mielestäni Rikin parhaat pennut syntyivät sellaisiin yhdistelmiin, missä oli Crown Crest linjoja mukana.

Rikin parhaat puolet jalostuksen kannalta olivat sen vahva luusto, runsas turkki ja erinomainen luonne. Kotikoirana se oli mitä ystävällisin perheenjäsen, hienotunteinen gentleman. 

Riki oli tuoksuafgaani, sen huomasi usein kun Riki oli tyytyväinen. Tammikuun viimeisenä päivänä 1979 Riki tuli lumisena sisälle, laskeutui maahan eikä siitä noussut. Sydän loppui, antoi periksi. Kun haimme Rikin hautaan, avasimme varaston oven, siellä Riki odotti koriin petattuna. Ja niin ei Riki vielä koskaan ollut tuoksunut! Se ilmoitti meille, että sillä oli hyvä olla.

Riki oli minun amerikkalainen unelmani, unelma josta monen vuoden odotuksen jälkeen tuli totta. Lopuksi en voi muuta sanoa kuin ”kyllä se aika ihmeellinen koira oli”.

An American Dream – Eräs amerikkalainen unelma

Pirkko Konttinen
Afgaani 1/79

Siinä se oli, lentokentällä – silloin. Suuri, hämmentynyt pentu, joka uteliaasti tarkkaili uutta kotimaataan, pitkä häntä maata viistäen, ympärillään epäilyttävä tuoksu. ”Pirkon amerikkalainen”, josta oli puhuttu jo niin kauan, että se oli kuin vitsi tulevasta lottovoitosta…

Kolme vuotta aikaisemmin, maaliskuun alussa 1963, sain Mrs. William H. Withingtonin osoitteen Afghan Hound Club of American sihteeriltä, Mrs. Waldron S. Macdonaldilta. Olin kirjoittanut kerhoon ja tiedustellut afgaanien ratajuoksuista, sillä tiesin niitä harrastettavan myös Atlantin sillä puolen. Sihteeri kirjoitti, ettei itärannikolla järjestetty mitään juoksuja, mutta Kaliforniassa kylläkin. Ja toukokuussa –63 tuli Bill ja Gini (Virginia) Withingtonilta viisi sivua pitkä kirje, jossa he kertoivat juoksuista. Silloinen tähti oli Ch Akaba’s Kharma of Torrekesh, suurikokoinen brindle uros, jonka aika 200 jaardin matkalla oli tasan 14 sekuntia (saman kilpailun parhaan whippetin aika samalla matkalla oli tasan 13 sekuntia!). Kirjeenvaihtomme jatkui ja tilasinkin jo heti seuraavassa kirjeessäni Ch Stormhill San-Dhalin ja Ch Zaamarakuri of Ghaznin pojan, en tosin itselleni, vaan eräälle tunnetun viikkolehden päätoimittajalle. Valitettavasti syntyi vain yksi uros, vaalea mustamaskinen ”Bourbon Beat” eli Zaamadhar of Stormhill, jonka he pitivät itse. Pentueen ainoan nartun he myivät toiselle kasvattajalle. Mutta minulle itselleni olin tilannut uroksen, jonka äiti tulisi olemaan heidän kuuluisa brindle narttunsa Ch Pandora of Stormhill, ”The Champagne Lady”.

Pandora kulki näyttelyissä voitosta toiseen, eikä pentuetta ajateltu vielä pitkän aikaan. Siitä tuli siihen asti Amerikan voittoisin afgaaninarttu kautta aikojen ja sen ensimmäinen pentue oli todella tapaus. Withingtonit valitsivat kauan urosta tuumien monia eri vaihtoehtoja ja helmikuussa –66 tuli Pasadenasta kirje: Pan oli astutettu! Olin hyvin tyytyväinen valittuun urokseen, sillä Ch Holly Hill Black Magicillä oli samoja linjoja takanaan kuin Pandoralla ja molemmilla myös niitä, joita kantanarttumme Ch Tajmahal Anya oli isänsä kautta tuonut maahamme. Minulle kerrottiin, että Black Magic ja Pandora olivat hämmentävän paljon toistensa näköisiä. Aika kului ja odotus lienee yhtä kiihkeää suuren valtameren kummallakin puolella – tulisiko unelmastani totta? Pennut syntyivät huhtikuun 12 pnä ja tuloksena oli kuusi urosta ja kaksi narttua.

Olin alun perin esittänyt toivomuksen brindlevärisestä uroksesta, niitä oli viisi, joista valita! Sain kuvia ja tarkkoja tietoja, mutta miten valita ”se oikea”? Olin kiinnostunut kaikkein tummimmasta brindlestä ja mietin kyllä hieman sitä punaistakin urosta. Olen yhä hämmästynyt, kuinka sellaiset kuuluisat kasvattajat antoivat minulle, täysin tuntemattomalle afgaani-intoilijalle kaukaisesta Suomesta, vapauden valita – esim. juuri siitä punaisesta uroksesta sain pikakirjeessä kuvia, jos haluaisin sen, sillä useat ostajat odottivat lopullista päätöstäni. Päädyin lopulta Rikiin, sillä tummasta ei povattu tulevan suurta. Kun Black Magic oli saamani tiedon mukaan alle 70 cm ja meillä sopivin koko tuntui olevan 72-74 cm, en oikein uskaltanut riskeerata. En kuitenkaan esittänyt toivomusta 78 cm:n säkäkorkeudesta, kuten olen kuullut mainitun. Tummasta pojasta tuli Ch Panthor, joka kuoli jo monta vuotta sitten.

Pentu oli siis sovittu, lisenssit ja maahantuontiluvat kunnossa – lentopäivä lähestyi. Mutta – rahat olivat kadonneet! Shekkini, joka oli lähetetty pankin kautta, oli täysin teillä tietymättömillä. Sähkeet lensivät, samoin pikakirjeet, lopulta asia selvisi: kesäapulainen Los Angelesin pankissa oli jättänyt sen muitten papereittensa alle! Ja niin Riki pantiin koppiin heinäkuun 14. pnä 1966. Los Angelesista se lensi Keflavikin kautta Kööpenhaminaan, missä oli yöpyminen ja koneen vaihto. Äitini oli silloin juuri Tanskassa ja pääsi Lis Gjerlöffin (kennel el Shahnameh) avulla katsomaan Rikiä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt brindleä afgaania ja kommentti tästä tulevasta uudesta perheenjäsenestämme oli: ”Ihan kuin Pentilän Evan Rai…” Rai oli greyhoundnarttu Ch Tigereye of Courtesan.

Riki oli suuri pentu jo tullessaan. Ensimmäisen vuotensa se nukkui ja kasvoi. Turkki oli niin paksu, että seuraavana kesänä, joka oli harvinaisen kuuma, se teki lenkkinsä vain öisin.

Näyttelyissä tämä uusi tulokas herätti alusta alkaen ristiriitaisia tunteita. Kunniapalkinto heltisi nuortenluokassa Lauri ”Lalle” Vuolasvirralta ja ensimmäinen sertti ruotsalaiselta Marie Louise Wijnbladh Wallnerilta HVK:n erikoisnäyttelyssä –67. Marraskuussa samana vuonna tuli ensimmäinen cacib Messuhallissa belgialaiselta Nizet de Leemansilta, Tanskan sertti ja cacib kesäkuussa –68 Holstebrossa ruotsalaiselta Sigyn Littorinilta ja Ruotsin vastaavat palkinnot Hälsingborgista samana syksynä englantilaiselta Stanley Dangerfieldiltä. Norjasta Riki sai sertin ja vara-cacibin Tore Edmundilta Larvikissa keväällä –68. Kansainvälisen valion arvoon tarvittavan viimeisen cacibin antoi Hans Lehtinen Kuopiossa toukokuun 18 pnä 1969,jolloin Rotunsa Parhaaksi tuli kuitenkin jo oma tytär, Naava. Koirakohtaisen kilpailu-uransa huippu Rikillä lienee ollut kesällä –70, jolloin se Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä oli Stanley Dangerfiedillä RP ja RYP.

Jännittävänä vaihtoehtona urosmarkkinoilla Riki herätti suurta huomiota. Ensimmäinen ”kihlausmatka” tapahtui Ruotsiin sulhon ollessa vielä alle vuoden, mutta häät morsion, Int Ch Tajmahal Kenya II:n kanssa siirtyivät myöhempään ajankohtaan. Elokuussa –67 Rikistä tuli ensimmäisen kerran isä, emänä Tuulitassun Merri-Sherri Jyväskylästä. Merri taisi olla Rikin todellinen ensirakkaus, sillä em. näyttelyssä Merrin kotikaupungissa ne tapasivat seuraavan kerran – Riki näki Merrin ja huusi, ulisi ja karjui terveisensä kauas portille, missä huomasi tuon tutun tytön ihan vain turistina seisovan.

Rikillä oli kaikkiaan 20 pentuetta, äitinä 18 eri narttua. Oma Hopimme (Int Ch T-T Hupakko), joka lohkaisemalla loven huulipieleen merkkasi tuon ulkomaan elävän, kirjavan jolpin jo pennusta itselleen, sai ainoana narttuna useamman pentueen sen kanssa, N-, S- ja U-pentueet. Viimeinen pentue on T-T I, joka tuli veteraani-ikään viime syksynä. Rikin panos afgaanijalostuksessa on ollut erittäin merkityksellinen, sitä ovat käyttäneet monet tunnetut kennelit hyville nartuilleen. Jalostusluokat ovat tuoneet Rikille kunniaa, mutta eniten olemme iloinneet siitä, että se periytti hyvää luonnettaan, vankkaa luustoaan ja voimakasta turkkiaan. Sen jälkeläisissä on 50 valiota, näistä 17 kansainvälistä, lisäksi parillakymmenellä on ainakin yksi sertti. Sen kuuluisat jälkeläiset ovat voittaneet Best In Show –pokaaleja paitsi Pohjoismaissa myös keskieurooppalaisissa suurnäyttelyissä ja lienee vaikeaa laskea kaikki ne valiot, jotka voivat mainita Rikin sukutaulussaan toisessa tai kolmannessa polvessa. Tulen olemaan tästä kiitollinen lopun elämääni kaikille niille, jotka uhraamalla aikaa, rakkautta ja varoja ovat hoitaneet ja vieneet eteenpäin näitä afgaaneja, sillä rotu on työläs eivätkä kisat helppoja voittaa. Oma panokseni näihin lukuihin on vaatimaton. Kotonamme on vain yksi sen tytär ja yksi tyttärentytär ja ne ovat lisänneet omat nimensä Rikin valiopentuihin ja toiseen sukupolveen. Ilman teidän innostustanne, rakkaat ystävät, eivät Rikin ennätysluokkaa olevat tulokset olisi olleet mahdolliset. Rikin muistokiertopalkinto jaetaan ensimmäisen kerran syksyn Messukeskuksessa.

Riki asui Lauttasaaressa. Se juoksi Myllykalliolla vapaana muitten koirien laumassa, ylimpinä ystävinä pystykorva Nalle ja greyhoundit Tikar ja Kroisos. Kissoja ja fasaaneita oli yllin kyllin takaa-ajettavaksi ja niin sitä mentiin yli matalien aitojen ja läpi ruusupensaiden. Usein käytiin Kilossa radalla ja Riki oli täysin varma, innokas juoksija, tosin usein viimeinen maalissa. Puuhaa riitti, kunnes muutimme maalle, Luomaan.

Omakotiasumista pidetään koiran kannalta ihanteellisena – olen eri mieltä. Se on ihanteellista koiran omistajan kannalta, vain oven avaus ja koira ulos. Ei hankalia lenkkejä rankkasateessa, ei pukeutumista aamuyön tunteina kun koiralla on ripuli eikä hosumisia aamun kiireitten keskellä. Mutta koiran kannalta sellainen elämä on ikävää. Riki kaipasi selvästi Lauttasaaren ystäviään, Hotti afgaania, Saru salukia, Severi cockeria ja muita. Päivän kohokohdaksi tulivat kävelyt Hvitträskiin, missä se pysähtyi tuijottamaan patsaita ja heilutti niille ystävällisesti ja innokkaasti häntää, afgaanithan ovat tunnetusti taiteellisia. Viikonloput tuskin olivat Rikille odotettuja, vieraita kävi usein ja kun koiramaiset herravieraat tulivat sisään sai koiraisäntä istua yläkerrassa. Sisareni Raisan koiran, Blancon (SF Ch T-T Nuoli) kanssa se tuli mainiosti toimeen ihan viimeiseen syksyyn asti, jolloin riita näitten vanhojen herrojen kesken tuli ruoasta. Muuten eivät sitten olleet toisiaan näkevinäänkään.

Riki oli erittäin tunteellinen koira, sen huomasi hyvin. Se tuoksui voimakkaasti ollessaan tyytyväinen ja usein ei-koiramaiset vieraamme epäilivät sen päähän suihkutetun hajuvettä. Kun Hopi kuoli, se silminnähden suri tätä vaimoaan, joka otti sen jo pennusta omakseen. Ja vuosien kuluessa sen silmät katsoivat yhä viisaammin, vaikkakin vanhuuden jo lyödessä niihin oman leimansa. Monet ovat meille sanoneet, että vaikka meille tulevaisuudessa tulisi kuinka monta afgaania tahansa, emme milloinkaan saa sellaista suurta persoonallisuutta kuin Riki.

Huhtikuussa –78, kun Riki täytti 12 vuotta, vietettiin Luomassa syntymäpäiviä. Yksi lahjoista oli taulu, jossa on puu ja siinä puussa 32 Rikin pennun, pennunpennun tai afgaaniystävän kuvaa toivottaa hyvää syntymäpäivää juhlivalle sankarille. Toinen lahja oli purppuranpunainen kylpytakki ”Isoisä Stormhill” komeasti selkäpuolelle kultanauhalla kirjailtuna. Piikikäs lahja ukille, punapalloinen kaktus, muistuttaa meitä tuosta hauskasta tapahtumasta.

Se oli Rikin viimeinen syntymäpäivä. Talvi –78/79 oli kova ja moni vanhus menehtyi. Blancon elämä sammui sydänkohtaukseen tammikuun 14 pnä Raisan syliin ja pian tuli Rikin vuoro. Lääkkeet eivät enää auttaneet. Riki lähti hiljaa, tapahtumaa varmaankaan edes itse huomaamatta, ulkoa tultuaan. Sen tassu oli kuonoa pyyhkimässä, siinä oi lumihiutaleita. Oli tammikuun viimeinen päivä.

Riki on haudattu lempivaimonsa Hopin ja poikansa Blancon viereen. Kun katsoin sen nuortunutta, levollisesti nukkuvaa ruumista ennen hautaamista, hämmästyin. Päiviä kuolemansa jälkeen se tuoksui selvästi tuolle mystilliselle ”hajuvedelle”, josta nyt päättelin sen ilmoittavan meille löytäneensä Hopin ja olevansa onnellinen

Kasa jäätynyttä multaa, hiekkaa, lunta ja kynttilöitä. Sen alla on Panameric of Stormhill, eräs amerikkalainen unelma – nyt.

  
Panameric of Stormhillin pentueet SA-FA:n galleriassa