Suomen Afgaanit - Finlands Afghaner ry

   

Vastaathan jäsenkyselyyn – mielipiteelläsi on merkitystä!

Jäsenkysely on päättynyt. Kyselyyn tuli lokakuun alkuun mennessä satakunta palautetta. Kaikille lämpimät kiitokset osallistumisesta!

Lyhyt yhteenveto julkaistaan Afgaani-lehden joulunumerossa ja tuloksia käsitellään tarkemmin tulevan vuoden ykkösnumerossa. Kehitysideat ja toiveet tullaan huomioimaan mahdollisuuksien mukaan.


Oheinen jäsenkysely on julkaistu Afgaani-lehdessä 2/2008.

* * *

Kertauksena taustasta: Visiotyöryhmä perustettiin pohtimaan ja edistämään lähinnä rodun harrastamiseen liittyviä asioita. Rotujärjestön ensisijainen tehtävä on edistää, ohjata ja valvoa rodun jalostusta mutta sen pitäisi myös edistää rodun harrastusta (tiivistys SKL-FKK ohjesääntö 1.7.97).

JTO:ssamme kohdassa 6.1. Visiot ja arvot, arvoista on kirjattu seuraavasti: "Toimintaa ohjaavina arvoina ovat afgaaninvinttikoirien hyvinvointi ja hyvä kohtelu ja kaikkien harrastajien ja harrastusmuotojen tasapuolinen kunnioittaminen."

Suomen Afgaanit ry:n koko jäsenistölle suunnattu kysely tapahtuu loppukesän ja alkusyksyn aikana.

Vastausaikaa on 30.9.08 asti ja tilastoinnin toivotaan olevan valmiina vuoden loppuun mennessä. Tämän tyyppistä jäsenkyselyä, mielipidekartoitusta, piilevien kykyjen ja ideoiden hakua ei taida yhdistyksessämme olla vielä tehtykään. Nyt jos koskaan kannattaa olla mukana kehittämässä toimintaa!

Kyselyyn voi vastata nimettömänä. Kartoituksen tavoitteista yksi on se, että saamme uusia toimijoita mukaan. Siksi kyselyssä toistuu parissakin kohdassa "etsintäkuulutus" aktiiviseen toimintaan, jolloin on luonnollista antaa yhteystietonsa. Myöhemminkin voi toki ilmoittaa halukkuutensa johonkin toimintaan ja vastata nyt nimettömänä.

Kyselyyn voi vastata myös netin kautta (siirry kyselyyn tämän sivun lopusta) tai postittaa lehdessä julkaistun kyselykaavakkeen perinteisen postin mukana, palautusosoite kaavakkeessa. Mikäli sanallinen arkku aukeaa - mikä on toivottavaakin - niin kuoreen voi liittää enemmänkin vapaamuotoisia terveisiä (muista kuitenkin postimaksu).

Tyytyväisyyden vallitsevaan olotilaan sanotaan olevan kehittymisen yksi este, siksi haemme kentältä ideoita ja palautetta. Yhdistyksemme palvelutarjonta jäsenille on poikkeuksellisen laaja. Se kävi ilmi kun ennen Ruotsin Maailmankongressia järjestäjien toimesta kartoitettiin eri maiden afgaaniyhdistysten toimintaa.

Visiotyöryhmä aloitti elokuussa –07, ryhmään kuuluivat Una Jantunen, Hannele Lindfors, Riitta Lehmuspelto, Nina Taskila ja vetäjänä Pico Lindström. Loppu- eli ydintyöryhmä muodostuu yhdistelmästä UJ, NT sekä PL.

Afgaanista ei ole kaikkien roduksi ja se jakaa mielipiteet "kyllä tai ei, kerran afgaani aina afgaani tai oli kerran vaan ei toista", välimuotoja ei taida olla. Tämän harrastuksen pitäisi yhdistää ei erottaa, tästä syystä on aloitettu myös alueellisen toiminnan tehostaminen, ettei oltaisi niin pääkaupunkiseutukeskeisiä. Kyselyssäkin on painotettu alueellisen toiminnan merkitystä.

Toivon runsasta palautetta ja muistathan jos ei ota kantaa (kehitysideoita yms.) ei kannata ihmetellä miksei koskaan ja miksi aina vaan…

Visiotyöryhmän puolesta, iloisin harrastusterveisin

Pico Lindström