Suomen Afgaanit - Finlands Afghaner ry

 

SA-FA:n jalostussuositukset kasvattajille
Lähde: Afgaaninvinttikoiran jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) 2007-2011,
*-merkityt kommentit tehty joulukuussa 2009

 
 
Pentuvälitykseen otetaan yhdistelmät, jotka täyttävät hallituksen vahvistamissa pentuvälityksen toimintaohjeissa asetetut edellytykset. (Tällä hetkellä voimassa olevat ja ehdotetut uudet pentuvälityksen toimintaohjeet ovat liitteenä 9.10.*) *Suluissa oleva teksti on kirjoitettu JTO:aa tehtäessä v. 2006. Kulloisetkin voimassa olevat pentuvälityksen säännöt löytyvät viimeisimmästä Afgaani-lehdestä sekä yhdistyksen nettisivuilta pentuvälitys-kohdasta.

SA-FA suosittelee seuraavia, kasvattajien kokemuksiin perustuvia hyviä käytäntöjä. Yhdistys ei valvo suositusten noudattamista, mutta ilmaisee niillä kantansa.

Terveys ja luonne

  • Kasvattajat kiinnittävät erityistä huomiota jalostuskoirien luonteisiin. Arkaa tai aggressiivista koiraa ei tule käyttää jalostukseen.

  • Sairasta koiraa ei käytetä jalostukseen, jos epäillään että sairaus voi olla perinnöllinen tai astuminen tai pentueesta huolehtiminen rasittaisivat koiraa sairauden vuoksi liikaa.

  • Yhdistelmää, josta on syntynyt vakavasti sairas koira, ei tule uusia. Jos tehdään sitä sukutaulultaan läheisesti muistuttava yhdistelmä (esim. sama isä ja emon täyssisar), on käytettävä harkintaa ja selvitettävä, mitä kyseisen sairauden periytyvyydestä tiedetään.

  • Ihanne on, että kaikki koirat silmätarkastettaisiin kaksi kertaa: ensimmäisen kerran noin 1,5-vuotiaina ja toisen kerran yli 4-vuotiaina. Jos koira tutkitaan vain kerran elämässään, olisi toivottavaa että se on ainakin 2-vuotias mutta ei niin vanha, että ikämuutokset alkavat vaikeuttaa tulkintaa*. Koiran silmän linssi alkaa terveilläkin koirilla samentua iän myötä jo neljän vuoden iästä alkaen. *Suositusta on muutettu syksyn 2009 kasvattajapäivässä kuullun asiantuntijaluennon perusteella. Nykyinen suositus on, että ensimmäinen tutkimus tehtäisiin noin 2-vuotiaana. Jos koira tutkitaan vain kerran eläessään, olisi toivottavaa, että se olisi tutkimushetkellä noin 4-vuotias.

  • Jalostukseen käytettävät koirat ja niiden sisarukset silmätarkastetaan. Koska rodussa ei ole Suomessa todettu PRA:ta tai muita myöhäisellä iällä ilmeneviä silmäsairauksia, rotujärjestö pitää riittävänä, että koiran silmät on tarkastettu sen täytettyä 4 vuotta.* *Syksyn 2009 kasvattajapäivässä kuullun asiantuntijaluennon perusteella tästä ns. "vapauttavasta" ikärajasta luovutaan 1.1.2010 alkaen ja jalostukseen käytettävän koiran silmät tulee tarkastaa voimassaolevien pentuvälityksen sääntöjen mukaisesti.

  • Kilpirauhasen toiminta on hyvä tutkia ennen jalostuskäyttöä niiltä koirilta, joiden lähisuvussa on esiintynyt kilpirauhasen vajaatoimintaa.

  • Jos koiralla ilmenee terveysongelmia (esim. silmäsairaus tai kilpirauhasen vajaatoiminta) jalostuskäytön jälkeen, sen jälkeläisiä on syytä seurata mahdollisimman kattavasti ennen niiden käyttöä jalostukseen.

  • Kasvattajat kiinnittävät huomiota hammaspuutoksiin ja käyttävät harkintaa käyttäessään jalostukseen koiria, joilta puuttuu useita hampaita.

Sukusiitos ja geenipoolin laajuuden turvaaminen

  • Jotta sukusiitosaste pysyy hallinnassa rodun tasolla, jalostukseen ei tulisi käyttää isätytär-, äiti-poika-, täyssisarus-, puolisisarus- tai serkusyhdistelmiä eikä yhdistelmiä, joissa toinen osapuoli on toisen osapuolen isän tai emon täyssisarus (setä-, täti- tai enoyhdistelmät).

  • Geenipoolin laajuuden turvaamiseksi jalostuksessa ei tulisi uusia samoja yhdistelmiä.

  • Uroksen jalostuskäytön suositeltava yläraja on sen elinaikana neljä Suomessa syntynyttä pentuetta tai 25 pentua (noin 5 % sukupolvesta).

Ikäsuositukset

  • Nartun tulisi synnyttäessään olla yli 2-vuotias ja lähempänä kolmea kuin kahta vuotta, jotta se on henkisesti ja fyysisesti riittävän kypsä ja sen terveydestä on ehditty saada tietoa.

  • Kun kyseessä on siitosuros, jonka taustoja kasvattaja ei tarkasti tunne (esim. tuontiuros), tulisi välttää sen käyttöä hyvin nuorena. Tällöin uroksen tulisi pentujen syntyessä mieluiten olla täyttänyt 2 vuotta, jotta sen terveydestä ja muista ominaisuuksista on ehditty saada tietoa.

  • Urosta ei tulisi käyttää jalostukseen yhtä pentuetta enempää ennen kuin sen jälkeläiset ovat siinä iässä, että niiden terveydestä ja muista ominaisuuksista on saatu tietoa.

  • Jos käytetään jalostukseen iäkästä narttua (erityisesti ensisynnyttäjänä), on pyrittävä kaikin keinoin varmistamaan että se on hyvässä fyysisessä kunnossa.

Ulkomuoto ja käyttöominaisuudet

  • Pentueen vanhemmat ovat ulkomuodoltaan erinomaisia ja rotumääritelmän mukaisia.

  • Koiraa, jolla on vakava rakenne- tai ulkomuotovirhe, ei suositella käytettäväksi jalostukseen.

  • Pentueen vanhempien käyttöominaisuuksia on mahdollisuuksien mukaan testattu juoksukilpailuissa tai juoksuharjoituksissa.

 

Lue lisää Afgaaninvinttikoiran jalostuksen tavoiteohjelmasta!