1. Yleistä
Hallitus kokoontuu
tarvittaessa. Juoksevien asioiden hoitamisen lisäksi hallitus
- hoitaa jalostusasioita (kts kohta 2.1 jalostustoimikunta).
- järjestää valokuvauskilpailun, jonka pohjalta tehdään
afgaanikalenteri vuodelle 2012.
- järjestää SA-FA:n 45 v juhlan kevätkokouksen yhteydessä.
2. Toimikunnat
Hallitus nimeää vuodeksi
2011 seuraavat toimikunnat, jotka toimivat hallituksen apuna
päätettävien asioiden valmistelussa ja toteutuksessa.
2.1
Jalostustoimikunta
Varsinaista
jalostustoimikuntaa ei nimetä, vaan jalostusasioita hoitaa hallitus,
joka nimeää tarvittaessa avukseen erilaisia projektiryhmiä.
Tuomarikoulutustyöryhmä
järjestää
- ulkomuototuomareiden erikoiskoulutuksen 12.4.11
- koearvostelutilaisuuden syksyllä 2011.
- lisäksi varaudutaan järjestämään ylimääräinen
koearvostelutilaisuus 25.1.11, mikäli kaikki halukkaat eivät mahdu
7.12.2010 tilaisuuteen.
Luonneprofiilityöryhmä
- pyrkii luomaan luonnetestiin liittyvän afgaanin
"ihanneprofiilin".
Terveyskyselytyöryhmä
- valmistelee ja toteuttaa kasvattajakyselyn.
JTO työryhmä
- päivittää afgaanien Jalostuksen tavoiteohjelma.
Hallitus tai sen
nimeämät henkilöt/työryhmät
- järjestää joukkosilmätarkastuksen syksyllä
- järjestää tarvittaessa kasvattajapäivän
- hoitaa astutus- ja pentueilmoitukset nettiin
- julkaisee yhdistelmien sukusiitosprosentit jäsenlehden
jalostuspalstalla
- kokoaa luonnetta ja hammaspuutoksia koskevat huomautukset edellisen
vuoden näyttelyarvosteluista
2.2
Juoksutoimikunta
järjestää
- ratajuoksukilpailun Hyvinkäällä (kaikille roduille avoin
kilpailu)
- maastojuoksukilpailun Etelä-Suomessa tai Pirkanmaan alueella
(afgaanit, salukit, sloughit ja azawakhit)
- suunnittelee lehden ja nettisivujen juoksuosioita
- hoitaa juoksupuolen kiertopalkinnot.
2.3
Näyttelytoimikunta
- järjestää afgaanien
pääerikoisnäyttelyn 11.06.2011 Tuomarinkartanossa Helsingissä
- osallistuu epävirallisen näyttelyn 12.06.2011 (Tuomarinkartano)
järjestelyihin yhdessä ko. näyttelyn toimikunnan kanssa
- valmistelee vuoden 2012 näyttelyä
- anoo näyttelyn vuodelle 2013
- kääntää ja kirjoittaa näyttelyarvostelut julkaisemista
varten
- toimittaa näyttelytulokset Afgaani-lehteen ja SA-FA:n kotisivuille
yhdessä internet-toimikunnan kanssa
- hoitaa näyttelypuolen kiertopalkinnot
- päivittää hallituksen hyväksyttäväksi Kennelliittoon
lähetettävää tuomarilistaa toivotuista afgaanituomareista ja antaa
pyydettäessä näyttelytoimikunnille tuomariehdotuksia.
2.4 Lehtitoimikunta
- toimittaa Afgaani -
Afghanen -lehden neljä numeroa.
- pyrkii jatkamaan afgaaneilla esiintyviä sairauksia käsittelevää
artikkelisarjaa.
- toimikunnan edustajat osallistuvat mahdolliseen Kennelliiton
järjestämään rotulehtitoimittajien koulutukseen.
2.5
Internet-toimikunta
- ylläpitää, valvoo ja
kehittää yhdistyksen kotisivuja.
- pyrkii edelleen tehostamaan yhteistyötä eri toimikuntien kanssa,
jotta sivut olisivat mahdollisimman kattavat ja informatiiviset sekä
selkeät ja helppokäyttöiset.
2.6
Aktiviteettitoimikunta
- järjestää Match Shown
keväällä/ syksyllä 2011.
- toimii yhteistyössä muiden toimikuntien kanssa avustaen erilaisissa
tapahtumissa.
- järjestää joulukuussa Messuhallin näyttelyssä
rotuinfopisteen.
2.7
Juhlakirjatyöryhmä
- toimittaa SA-FA:n
seitsemännen juhlakirjan, joka kattaa afgaanitapahtumat vuosilta
2006-2010. Kirja tulee myyntiin kesäkuussa.
2.8 Epävirallisen
näyttelyn työryhmä
- järjestää epävirallisen
näyttelyn Tuomarinkartanossa Helsingissä 12.6.2011 ja vastaa sen
läpiviemisestä.