Scandinavian Blues Party
proudly presents
Perjantai 8.10.1999
THE BLUEPRINTS
The Blueprints Seinäjoelta on toiminut jo 10 vuotta ja tehnyt sinä aikana noin 100 keikkaa. Bluesin ja rockin välimaastossa operoivan bändin on tarkoitus julkaista ensimmäinen pitkäsoitto ensi talven aikana. Levyllä on vierailijana mm. Pepe Ahlqvist. The Blueprintsin johtohahmo on ainakin kokkolalaisten hyvin tuntema legendaarinen Ari Saari, joka on ollut myös mukana perustamassa Kokkolan Elävän Musiikin Yhdistystä, Kokemusta. Seitsenhenkisessä The Blueprintsissä on sekä nais- että miesvokalisti ja luvassa on siis rankalla otteella soitettua omaa sekä muiden tekemää musiikkia.
ROLF WIKSTRÖM
Rolf Wikström on Ruotsin kruunamaton blueskuningas, joka kolmen vuosikymmenen aikana on julkaissut 17 levyä, esiintynyt tuhansia kertoja, vieraillut muiden artistien levyillä ja kiertänyt mm. Albert Collinsin, Charles Brownin ja Roy Brownin kanssa. Hjärtslag-yhtye, joka toimi 12 vuotta eri kokoonpanoissa hajosi vuonna 1988, ja seuraavana vuonna Rolf Wikström julkaisi "Mitt hjärta är ditt"-levyn, jonka perustana on Nils Ferlinin runous. Levy möi kultaa ja merkitsi artistille kaupallista ja taiteellista käännekohtaa. Svengaavan, raskaan ja sielukkaan bluesin sanansaattajaa Rolf Wikströmiä ei ole nähty Suomessa esiintymässä yli 15 vuoteen, mutta nyt tämä elävä legenda on mahdollista nähdä Kokkolassa. Blues on pieni ja rajallinen ilmaisu Rolf Wikströmin monipuoliselle taiteelle.
KARI MÄKINEN BAND
Kari Mäkinen Band on Kokkolan ahkerimmin keikkaileva country ja blues orkesteri. Orkesteri on julkaissut monta vinyyli singleä ja Cd:levyn yli kymmenvuotisen taipaleensa aikana. Kokoonpanossa vaikuttavat tänäpäivänä Kari Mäkisen ohella viisunikkari Kari Salli sekä legendaarinen soittoveikko Veijo Saarela rytmiryhmän koostuessa Arska ja Esa Tarvaisesta. Joten luvassa on todella hyvää ja mehevää juuri musaa.
Lauantai 9.10.1999
SUURI SATAMAORKESTERI
Sevillan puolella lauantaina esiintyvä Suuri Satamaorkesteri on 9-henkinen kokoonpano Kokkolan Ykspihlajasta. Tuomas Airolan johtama orkesteri esittää vanhaa tanssimusiikkia 1930 - 1950-luvuilta. Ohjelmistoon kuuluu foxtrotia, jenkkaa, tangoa, valssia sekä lattarimusiikkia. Orkesteri esittää sekä omia että vieraita kappaleita, joihin lukeutuu myös paikallisten säveltäjien musiikkia. Puhaltimilla ja jousilla varustettu orkesteri on toiminut n. 4 vuotta harrastepohjalta. Esiintymiset ovat rajoittuneet lähinnä Kokkolan lähiympäristöön lukuisten jäsenten työkiireiden vuoksi.
LEFTY WILLIE & STRINGS
Nashvillessa esiintyy lauantaina Ville Leppänen, joka on erittäin taitava kitaristi jolla on vaikutteita deltabluesista, ragtimestä, countrystä ja Django-jazzista. Ville on myös roots-rockia esittävän Keystone Cops-trion jäsen.
KNUT REIERSRUD
Norjalaiskitaristi Knut Reiersrud soittaa maailmanmusiikkia sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän yhdistää amerikkalaisen country bluesin perinteiseen norjalaiseen kansanmusiikkiin ja sekoittaa joukkoon vielä itämaisia ja länsi-afrikkalaisia vaikutteita. Knut Reiersrud esiintyi jo 18-vuotiaana Buddy Guyn ja Otis Rushin kanssa, ja myöhemmin mm. Dr.Johnin, Joe Cockerin ja Nappy Brownin kanssa. Knut on julkaissut viisi albumia omissa nimissään ja voitti norjalaisen Grammy-palkinnon v. 1991 albumistaan "Blå Koral", joka on kokoelma vanhoja norjalaisia hengellisiä lauluja. Hänen viimeisin levynsä "Soul of a Man" merkitsee paluuta takaisin bluesin alkulähteille. Monipuolinen Knut on myös vieraillut useiden tunnettujen norjalaisartistien levyillä.
CAJUN DU NORD
Cajun du Nord koostuu viidestä muusikosta, jotka asuvat satojen kilometrien päässä toisistaan neljässä eri Pohjoismaassa. Heidän musiikkityylinsä on tex-mex-, zydeco- ja cajunmusiikki. Hyvin harva eurooppalainen ryhmä hallitsee nämä kansanmusiikkityylit. Cajun du Nordin soittajat ovatkin oppineet nämä soittamalla ja harjoittelemalla yhdessä louisianalaisten cajunmuusikkojen kanssa. Cajun du Nordin ensiesiintyminen tapahtui v. 1991 Tanskassa Tönder Folk Music Festivalilla. Heidän lavaesiintymisensä on räiskyvää ja innostunutta eli todella näkemisen arvoinen show.
LOUISIANA RED BAND FEATURING PEPE AHLQVIST AND WENTUS BLUES BAND
Louisiana Red on 65-vuotias deltabluesmuusikko, joka on syntyisin Alabamasta. Hänen äitinsä kuoli Redin ollessa viikon vanha ja Ku Klux Klan tappoi hänen isänsä pojan ollessa 9-vuotias. Asuessaan isoäitinsä luona Pennsylvaniassa hän tapasi Muddy Watersin ja päätti että hänestä tulee muusikko. Korean sotaan osallistumisensa jälkeen Red kierteli Yhdysvaltoja ja soitti yhdessä tunnetuimpien bluesmiesten kuten John Lee Hookerin ja Muddy Watersin kanssa. Red vetäytyi musiikin parista kokonaan vaimonsa kuoltua, mutta 1970-luvulla hänet saatiin houkuteltua takaisin bluesin pariin ja hän soitti suurilla kiertueilla ja festivaaleilla yhdessä Albert Kingin, Rory Gallagherin, Johnny Winterin ja Eric Burdonin kanssa. Burdonin kanssa hän myös osallistui elokuvaan "Comeback". Useita albumeja julkaissut Louisiana Red vastaanotti arvostetun W.C Handy-palkinnon parhaana miespuolisena bluesartistina v. 1983. Louisiana Redin taustabändissä nähdään tämän päivän suomalaista blueseliittiä, kuten huuliharppuvirtuoosi Pepe Ahlqvist, joka tuskin esittelyjä kaipaa sekä Wentus Blues Bandista tutut; Robban Hagnäs (basso), Niko Riippa (kitara) ja Mikael Axelqvist (rummut). Kyseinen kokoonpano teki menestyksekkään kiertueen helmikuussa 1999 ja on lähdössä lokakuussa Pohjoismaiden kiertueelle esittämään tunteikasta bluesiaan.
Tämän vuotisen Scandinavian Blues Partyn yhteyteen on järjestetty myös lukuisia oheistapahtumia.
Hotelli Vaakunassa Sevillan sisäänkäynnin luona järjestetään levymessut lauantaina 9.10. klo 10.00-18.00 välisenä aikana . Tilaisuus on maksuton.
Lauantaina iltapäivällä järjestetään Hansa talolla Bluesworkshop vetäjänään Louisiana Red. Tilaisuus alkaa klo 15.00.
Hansa talolla tapahtuu myös myöhemmin illalla. Klo 20.00 alkaa nuorisokonsertti ,jonka järjestelyistä vastaavat Karleby Svenska församling ja Scandinavian Blues Party r.y. Esiintyjinä ovat Louisiana Red Band ja KU Gospelkör.