| 28.7.2005 | Bandits sittenkin neloseen |
|---|---|
| Keväällä Bandits hävisi nousukarsinnoissa HaHy:lle ja
jäi siten viitoseen. Nyt S.S.Stanley on perunut
osallistumisensa ja liitto on nostanut Banditsin IV-divisioonaan.
Bandits tulee tekemään kaikkensa osoittaakseen olevansa lahjana saadun sarjapaikan arvoinen. |
|
| 7.11.2003 | Juntuselle pelikieltoa |
| Kauden ensimmäisen
IV-divisioonan ottelun lopussa sattunut hässäkkä poiki vielä
jälkiseuraamuksia. Salibandyliiton kurinpitovaliokunta määräsi
Banditsin hyökkääjä Jani Juntusen törkeästä ottelurangaistuksesta automaattisesti
seuranneen yhden ottelun pelikiellon lisäksi yhden ottelun kilpailukieltoon.
Yhden ottelun pelikiellon Juntunen luonnollisesti kärsi jo
ensimmäisen turnauksen toisessa ottelussa, mutta nyt Jani joutuu olemaan sivussa
myös tämän viikon sunnuntain turnauksen ensimmäisestä ottelusta Team
Newsia vastaan. Lisäksi Banditsilta peritään törkeästä
ottelurangaistuksesta 50 euron sakko.
Vastustaja AVYK:in kaksi pelaajaa sai lisärangaistuksen. Koko homman aloittaneelle pelaajalle tuli Janin tavoin yksi ottelu pelikieltoa ja tilanteeseen myöhemmin nyrkkeineen rynnänneelle kaverille kaksi ottelua. Sakkoja AVYK joutuu maksamaan 100 euroa. |
|
| 7.11.2003 | Pekkanen loukkaantui |
| Banditsin hyökkääjä Tomi Pekkanen on loukannut kätensä. Vapaa-ajalla sattuneessa tapaturmassa Pekkasen oikeaan käteen tuli murtuma. Käsi on kipsissä ja Topin sairasloma urheilusta kestänee vuoden loppuun. | |
| 4.9.2001 | Bandits kohtaa Suomen mestarit |
| Bandits kohtaa Suomen Cupin toisen kierroksen turnauksessa lauantaina 8.9.2001 klo 18 hallitsevan Suomen mestarin SSV:n. Turnaus pelataan Porvoon Urheilutalossa. Muut vastustajat ovat GamTe ja Ylhäs 2. Yksinkertaisen sarjan kaksi parasta jatkavat cup-kierroksille. | |
| 14.8.2001 | Määttänen loukkaantui |
| Banditsin hyökkääjä Juha-Pekka Määttänen loukkasi jalkansa treeneissä 13.8.2001. Vahvaa tulemista vaisun viime kauden jälkeen tekemässä olleen Määttäsen pohjelihas repesi ja edessä on neljän viikon huili. | |
| 26.7.2001 | Säilymisristeily oli menestys |
| Sarjassa säilymisen juhlistamiseksi suoritettu risteily Tallinnaan osoittautui menestykseksi. Tarkempi matkaraportti tulee joskus. | |
| 26.7.2001 | Palmroos Kauden Bandiitiksi |
| Joukkueen keskuudestaan äänestämä Kauden Bandiitti oli tällä kertaa Pasi Palmroos, joka nappasi tittelin ensimmäisenä toista kertaa. Pade oli Kauden Bandiitti jo seuran ensimmäisellä kaudella 1989-1990! Puheenjohtajan maljan pokkasi toistamiseen Sami Suominen. Molemmat palkittiin säilymisristeilyllä. | |
| 24.3.2001 | Bandits säilyi nelosessa |
| Bandits voitti viimeisessä turnauksessa molemmat ottelunsa ja säilyi kuin säilyikin IV-divisioonassa. | |
| 11.12.2000 | Biljardimestaruus ratkesi |
| Banditsin biljardimestaruus ratkaistiin lauantaina 9.12.2000 Cafe Mascotin pöydillä. Tiukkojen vaiheiden jälkeen mestari lopulta löytyi. Vaatimattomana miehenä webmaster ei mainitse mestarin nimeä tässä, mutta tarkempi raportti löytyy täältä. | |
| 21.11.2000 | Hyökkääjä Mäkisen siirto vihdoin selvä |
| Ruotsista Hammarby IF IBF:stä siirtyneen hyökkääjä Toni Mäkisen siirron kanssa oli odottamattoman suuria hankaluuksia. Siirtoa yritettiin hoitaa pitkin syksyä, mutta Hammarbyn hra Gabriel Isozin haluttomuus palauttaa siirtolomaketta tai vastata yhteydenottoihin viivästytti tehokkaasti siirtoa. Lopulta siirtolomake lähetettiin suoraan Ruotsin liittoon eikä Hammarby vastannut sitten liiton kyselyynkään. Niinpä siirto lopulta hyväksyttiin ja Mäkisen edustusoikeus Banditsissa on alkanut 20.11.2000. Kansainväliset siirrot löytyvät IFF:n sivuilta. | |
| 14.11.2000 | Hyökkääjä Juntunen loukkaantui uudestaan |
| Tuskin oli ehditty uutisoida hyökkääjä Jani Juntusen vihdoinkin toipuneen pelikuntoon, kun sama selkävaiva iski uudestaan. Keskiviikon 8.11. iltatreenit sujuivat hyvin, mutta torstaiaamuna selkä oli jälleen jämähtänyt jumiin. Vaiva esti Juntusen pelit viime lauantain turnauksessa. Tällaisessa tapauksessa ei voida tietää tarkkaa paranemisaikaa, joten täytyy vain jälleen toivoa Janin toipuvan pikaisesti, sillä tehohyökkääjää tarvittaisiin. | |
| 3.11.2000 | Kapteeni Palmroos toipunut loukkaantumisestaan |
| Banditsin sairaslista on nyt tyhjä, kun myös selkäänsä pitkään potenut kapteeni ja hyökkääjä Pasi Palmroos on toipunut pelikuntoon. Pade avasi kautensa harjoituksissa 1.11.2000. | |
| 17.10.2000 | Hyökkääjä Juntunen toipunut loukkaantumisestaan |
| Myös pitkään loukkaantuneena ollut hyökkääjä Jani Juntunen on lopultakin toipunut suhteellisen hyvään pelikuntoon. Sitkeä selkävaiva on aina silloin tällöin iskenyt päälle, mutta nyt näyttäisi vaiva olevan voitettu. Hän onkin jo pelannut ensimmäisessä sarjaturnauksessa 1.10.2000. | |
| 16.10.2000 | Maalivahti Mäkelä toipunut loukkaantumisestaan |
| Pitkään loukkaantuneena ollut maalivahti Ilkka Mäkelä on toipunut pelikuntoon. Hänet nähtäneen tositoimissa jo seuraavassa sarjaturnauksessa 21.10.2000. | |
| 7.8.2000 | Nousuristeily oli riemukas |
| Sarjanousun kunniaksi suoritettu risteily Tallinnaan osoittautui menestykseksi. Tarkempi matkaraportti tulee joskus. | |
| 7.8.2000 | Juntunen Kauden Bandiitiksi |
| Joukkueen keskuudestaan äänestämä Kauden Bandiitti oli tällä kertaa Jani Juntunen, joka palkittiin nousuristeilyllä. Puheenjohtajan maljan pokkasi Sami Suominen. | |
| 2.4.2000 | Bandits voitti sarjan |
| Bandits voitti vitosdivarin lohkonsa ja nousi ensi kaudeksi takaisin IV divisioonaan. | |
| 2.3.2000 | Hae Bandits-logo kännykkääsi! |
| Nyt voit hakea kännykkään Banditsin logon. Logo näkyy alla.
Katso ohjeet logon hakemiseen.
|
|
| 31.1.2000 | Juntunen loukkaantui |
| Banditsin hyökkääjä Jani Juntunen loukkasi selkänsä Alueliigan ottelussa 23.1.2000. Juntusen selkä meni jumiin vastustajan estäessä häntä jäähyn arvoisesti. Toipuminen kestänee pari viikkoa, joten valmennusjohto elättelee toiveita tehopelaajan saamisesta takaisin kokoonpanoon jo seuraavassa sarjaturnauksessa 5.2.2000. | |
| 2.9.1999 | Banditsille oma domain |
| Bandits on hankkinut oman domainin. Esimerkiksi
Banditsin kotisivut löytyvät nyt osoitteesta
Kyseessä on vain osoitteen edelleenohjaus, eli sivut sijaitsevat todellisuudessa ainakin toistaiseksi vanhassa osoitteessa. Uusi osoite on kuitenkin helpompi muistaa. Myös sähköposti kulkee vaikkapa osoitteeseen bandits@bandits.fi. |
|
| 29.8.1999 | Bandits kohtaa maailmanmestarit |
| Bandits kohtaa harjoitusottelussa 25.9.1999 poliisien ja palomiesten maailmanmestaruuden voittaneen Helsingin Pelastuslaitoksen joukkueen. | |
| 19.8.1999 | Jari Sulonen tekemässä paluuta |
| Vahvojen huhujen mukaan on yhden kauden taukoa pitänyt
Banditsin perustajajäsen Jari
Sulonen tekemässä paluuta kaukaloihin. Banditsin
ensimmäisenä maalivahtina pelannut "Pantteri"
Sulonen lienee edelleen aktiiviaikojensa kunnossa, joten
odotettavissa on jälleen huipputorjuntoja ja
ihmepelastuksia. Sulonen aloittanee kuitenkin varovasti kuntopelaajana ja siirtyy kilpapelaajaksi mahdollisesti myöhemmin. Hän saattaa näyttäytyä jo sunnuntaina kauden avausharjoituksissa. |
|
| 23.7.1999 | Maailmanmestaruus Banditsin pelaajalle |
| Tukholmassa käydyissä poliisien ja palomiesten MM-kisoissa on Banditsin ja Nelivedon yhdistymisen myötä Banditsiin siirtynyt Petri Virta voittanut maailmanmestaruuden salibandyssa. Petrin oma juttu kertoo kisoista ja mestaruudesta tarkemmin. | |
| 4.6.1999 | Bandits ja Neliveto yhdistyvät |
| Bandits ja Neliveto ovat päättäneet yhdistää toimintansa. Jo kevätkauden ajan seurat olivat harjoitelleet yhdessä ja nyt päätettiin lyödä hynttyyt yhteen, jotta varmistetaan toiminnan jatkuvuus. Yhdistyminen toteutetaan käytännössä siten, että Nelivedon pelaajat siirtyvät Banditsiin ja Nelivedon toiminta lopetetaan. Nelivedon sarjapaikka V-divisioonassa jätetään käyttämättä. | |
| 6.5.1999 | Bandits täytti 10 vuotta |
| Bandits ry täytti kunniakkaat 10 vuotta.
Syntymäpäiväjuhlia vietetään perhepiirissä
saunaillassa syyskuussa. Seura perustettiin 6.5.1989 silloisen Suomen Liikemiesten Kauppaopiston laskentatoimen YO-linjan opiskelijoiden toimesta. Bandits ry:n perustamiskirjan allekirjoittivat Jari Sulonen, Vesa Lappi ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja Harri Alho. Banditsin ensimmäinen sarjakausi oli II-divisioonassa 1989-1990, jolloin nousukarsintapaikka jäi yhden maalin päähän. |
Päivitetty: To 28.7.2005 klo 13:51